torstai 2. maaliskuuta 2017

Helmikuulta


Vaikka kuukausi jo vaihtuikin maaliskuulle, laitan muutaman helmikuun kuvan tänne vielä.



Mies täytti lomareissumme aikana pyöreitä vuosia ja sai työpaikaltansa lahjan sitten töihin palatessa loman jälkeen. Kaikki kuvassa pöydällä näkyvä, myös hieno maljakko oli lahjassa mukana. Retkireppuun menevät puukko ja pieni kirves olivatkin mieluisa lahja.



Kukista vielä vähän lähempää napattu kuva.



Kimpussa oli ylimpänä valkoisen liljan nuput, jotka aukenivat vasta olikohan toisena päivänä. Upea kimppu siis, mistä oli iloa pitkäksi aikaa.



Tämä kuva onkin jo viime viikolta, kun olin kolleegani kanssa Raahessa koulutuksessa yhden päivän. Tehtaan ruokalassa on todella suuri mosaiikkitaideteos, josta nappasin kännykkäkuvan ruokailun jälkeen. Tuo on monta metriä leveä ja korkeuttakin on, ei siis pääse tässä kuvassa oikeuksiinsa, mutta upea oli paikalla nähtynä.



Nämä lumikuvat ovat lauantailta ja kotipihalta, kun kävin hieman aurinkoa ja happea haukkaamassa.



Monenlaista kulkijaa on hangelle jälkensä jättänyt. Jänis on loikkinut pihan yli naapuriin päin.



Joku on pyrähtänyt pöydän kautta.

Mukavaa maaliskuuta!