lauantai 25. helmikuuta 2017

Vielä yhden kerran kuvia Kanarialta


Päivät ja viikotkin vierähtävät niin nopeasti ohitse, etten ole tänne ehtinyt mitään laittamaan vähään aikaan. Tässä tulee siis vielä joitain kuvia Kanarian lomalta

Halusin nähdä vähän muutakin osaa saaresta kuin rannikon lomakaupunkeja, joten osallistuimme yhdelle Apollomatkojen retkelle, joka suuntautui ylös vuorille päämääränä viinitehdas.



Tässä menomatkalta napattu kuva, tuolta tultiin ylöspäin. Taitaa Las Palmasin kaupunki näkyä taustalla, ehkä.



Jylhiä on maisemat.



Musiikkiakin siellä oli tarjolla, tämä posetiivarimies koirineen. Koira nukkui autuaasti, vaikka turisteja pyöri ympärillä, ehkä tuo sille tuttu musiikki oli niin unettavaa.



Näitä vuoristomaisemia olisi pidempäänkin katsellut, mutta kun matkaa oli vielä jatkettava, niin piti jouduttautua takaisin bussiin.



Tuota kuvassa näkyvää tietä ajeltiin, tämän taisin napata bussin ikkunasta. Opas kertoi että tässä pienessä kylässä on yksi hotelli, joka peittyy näkyvistä "palmuryteikköön". Taitaakin olla tuossa kuvan keskellä, kun sitä ei tieltäpäin juuri näkynyt palmuilta. 



Tämäkin bussin ikkunan läpi otettu. Tuolta kylän läpi tultiin kiemurrellen yhä ylöspäin. Paljon vihreämpää ja vehreämpää tällä ilmastovyöhykkeellä kuin alhaalla lomakylissä.

Siellä oli juuri mantelipuiden kukinta-aika. Kukkivat mantelipuut olivat tosi kauniita pieniä puita, nähtiin niitä bussimatkalla mutta ei enää perillä, joten kuvaa en niistä harmikseni saanut.



Tässä ollaan perillä. Viinitehtaan sisäänkäynti on tuo pieni ovi alhaalla.



... ja tällaiseen suureen halliin sieltä tultiin. Vasemmalla oli suuria teräksisiä "sammioita" ja perinteisiä puutynnyreitä. Oikealla puolella myymälä, josta sai ostaa viinejä. Ylhäällä näyttäisi olevan suuret tilat myös, siellä ei käyty ollenkaan.



Tynnyreiden väliin oli katettu pyöreitä pöytiä meitä varten.



Meikämamma siellä ihmettelee :) Onneksi sanottiin, että kannattaa ottaa lämpimämpää vaatetta mukaan, tuolla sisällä oli melkoisen viileää ja illalla auringon laskettua jo ulkona kylmää ja tuulista kun tuolta lähdettiin.




Olihan siellä monenlaista viinitilan tuotosta esillä ja tarjolla. Kuulemma vanha perheyritys tämä viinitila ja -tehdas, nykyisin 7 perhettä tässä mukana, samaa sukua lienevät.





Tarjottavista ruuista en huomannut kuvia ottaa, hyvää oli ja riittävästi, ellei jopa liikaakin.

Ensin maisteltiin kevyitä viinejä juuston, oliivien kanssa, oli siinä jotain pientä leipääkin.



Sitten siirryttiin pöytiin ja tapaksia oli jo valmiina tarjolla, tomaattia, kinkkua ja patonkia. 

Ja niitä viinejä... olikohan peräti 6 vai seitsemän erilaista maisteltavana. Minä kun en mikään viinien asiantuntija tai kovin ystäväkään ole, olisi vähempikin riittänyt. Onneksi annokset olivat pieniä ja kuten näkyy, niistäkin jäi minulla suurin osa lasiin, mutta jokaista urheasti maistelin :) Kyllä niissä maallikkokin eroja huomasi, se kaikkein kevyin versio valkoviinistä taisi olla sellaista, jota voisin lasillisen ottaa, jos sellainen tilaisuus eteen tulisi. Kaikkein viimeisin, erittäin makea jälkiruokaviini oli jotenkin outoa - maistui mielestäni ylikypsiltä hedelmiltä, nimenomaan erittäin ylikypsiltä.

Ruokapuolesta seuraavaksi pöytiin kannettiin jotain possu-vihannes-höystöä, se oli hyvää.  Seuraavaksi taisi olla tummaa lihaa, erittäin hyvin kypsynyttä, mureaa ja hyvää. Mitähän sitten... Varmaan olen jo unohtanut jonkin ruuan, kun tapaksia tosiaan tuotiin aina uusia ja uusia... kaikkein viimeisimmäksi paikallisia banaaneja ja hunajaa. 



Sen pituinen se :)

Kanaria on vähäksi aikaa käyty, ehkä. Luulisin että jonnekin vähän muualle ensi kerralla, vielä ei tosin ole mitään suunnitteillakaan.

Mukavaa ja aurinkoista viikonlopun jatkoa!

4 kommenttia:

  1. Upeita kuvia reissustanne varmasti upeita muistoja. Vuosia sitten on tullut käytyä. Oikein hyvää laskiais viikonloppua.♥

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia olet reisustanne ottanut! Ihanan mutkainen tie tuossa yhdessä kuvassa, sitä pitkin ajaessa saisi olla tarkkana ettei oikaise pellolle.
    Mukavaa kevään odotusta sinulle.

    VastaaPoista
  3. Nyt vasta ehdin kunnolla katsomaan tämän matkapostauksesi.
    Hienoja kuvia retkeltänne, serpentiinitiet ovat aika jännittäviä. Usein nuo paikalliset viinit maistuvat reissun päällä hyviltä, mutta kotona ei sitten enää tulekaan samaa ahaa-elämystä:)

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Pienikin kommentti piristää :)