lauantai 2. heinäkuuta 2016

Pohjoisen kuvia ja heinäkuun alku


Niin on kiirettä tällä lomalaisella pitänyt, että blogin päivitys on jäänyt aina "huomiseen". No tänään tuo huominen koitti, että saan tänne joitain kuvia laitettua. 



Kullaojan putous Sallan Naruskalla (linkistä lisätietoa jos kiinnostaa).

Saatiin hyvät ohjeet miten tuonne osaa suunnistaa, silti loppumatka oli vähän hakuammuntaa, mutta hyvin osuttiin putoukselle. Putouksen lähiympäristö on aivan kivikkoa, joten hieman haastetta oli päästä lähietäisyydelle ja sieltä pois, mutta onnistuttiin ilman suurempia kommelluksia.

Putous on (ainakin) kaksivaiheinen, eli tuollainen suvanto välissä ja sitten jatkuu vielä alemmaksi:


... tähän jyrkän kallioseinän vieressä olevaan lampeen saakka. 


Olisin mielelläni laittanut tänne ottamani videonpätkän, jossa näkyy ja kuuluu veden hurja kohina, mutta en onnistunut mitenkään sitä tähän lataamaan, joten kuvat saa riittää. Todella kaunis paikka, istuskeltiin tovin aikaa nauttimassa maisemista ja veden äänistä.

Seuraava pysähdyspaikka oli vieläkin ylempänä:


Nuoluskuru ja sen läheisyydessä oleva kota. Makkarat paistettiin ja eväät syötiin täällä, ei tosin kodassa vaan ulkotulipaikalla, kun oli niin aurinkoinen ja lämmin päivä.




Yläpuolen kuvassa syvä ja kivikkoinen kuru, jonka mukaan paikka on nimetty.



Paluumatkalla poikettiin vielä tämä "Pirunkirkko" katsastamassa, edellisestä käynnistä lienee 10 (-15) vuotta aikaa. Kovasti on puut kasvaneet tuossa kiviröykkiön edessä.



Naruskajoki ohitettiin vain pikaisella pysähdyksellä tällä kertaa.



Juhannusaattona grillaattiin makkaraa ynnä muuta, sehän kuuluu asiaan. Niin ja muurinpohjalettuja + kalan savustusta... kaikenlaista herkuttelua tuli taas lomareissulla harrastettua.



Kirkas ja kaunis sateenkaari tienoon yllä.



Nättejä luonnonkukkasia seinän vierellä.



Tämä marjakupponen onkin jo täältä kotoa. Mansikoita on tullut nautiskeltua lähes joka päivä, vieläpä rahka/kerma/jugurtin kera (tai ainakin rahkan). Pensasmustikatkin ovat nyt herkkua, tosin niin kalliita, ettei niitä montaa kertaa raski ostaa.

Muuten on aika kulunut tavanomaisten kotihommien ja pyykin sekä mattojen pesun merkeissä. Vielä on paljon rästihommia tekemättä, mutta pitäähän sitä lomalla ihan myös "olla vaan" ja nauttia :)




Ihanaa Heinäkuun jatkoa!


8 kommenttia:

  1. Hienoissa maisemissa olette lomailleet. Tuo putous on kiva ja voi vain kuvitella sen aiheuttaman kohinanTuoillaiset retket on oikeita sielunhoito retkiä kauniissa ilmassa kauniissa paikoissa.
    Hyvää loman jatkoa.

    VastaaPoista
  2. Upeat maisemat! Pienemmänkin kosken kuohuja ja kohinaa on mukava katsella ja kuunnella saati sitten tällaisen isomman.
    Kaunis luonnonkukka punaista seinää vasten.

    Kyllä lomalla pitää myös vain olla ja nautiskella, siinä ne akut latautuvat:)

    Mukavaa sunnuntaita ja loman jatkoa!



    VastaaPoista
  3. Aivan ihania kuvia. Katsoinkin näitä useamman kerran. Niin hienot maisemat.

    VastaaPoista
  4. Kiva että laitoit meille kauniita kuvia katseltavaksi, silmäniloa:)
    Juu, lomalla kyllä pitää ihan "olla vaan" ainakin silloin tällöin:)

    VastaaPoista
  5. Upeat maisemat kosken kuohua ja pitkospuut. Hyvää heinäkuun alkua:)

    VastaaPoista
  6. Hienoja kuvia!
    Ja tuli ihan nälkä grillikuvaa katsoessa!😋
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoista asiaa ja samoin kuvat kertovat paljon....tykkäsin paljon tästä postauksesta Anja....:)

    VastaaPoista

Pienikin kommentti piristää :)