perjantai 1. huhtikuuta 2016

Lomaa ja hyvää mieltä


Varoitus - kohtalaisen pitkä postaus kuvineen ☺

Tämän pääsiäisen jälkeisen viikon olen pitänyt talvilomaa, joka kyllä tuli taas niin tarpeeseen. Olen päässyt, kotihommien lisäksi, ulkoilemaan ja kuntoilemaankin vähän. Toki olen myös ollut vaan ja levännyt, tietysti myös virkannut vähän taas uutta. Ai niin, olen jopa "taiteillut" ihan pikkuisen :) siitä ehkä myöhemmin.

Noin viikko sitten voitin Runotalon arvonnassa kolmannen palkinnon, eli valitsemani voimarunon kuvineen sähköpostiini. Valitsin runon Tyhjä astia ja aion lähipäivinä (ehkä jopa tänään) tulostaa sen ja liimailla kirjaani, jonka sivut ovat yhä vielä aivan tyhjät.

Runoa valitessani löysin Sarin sivuilta niin paljon kaunista, että päätin tilata itselleni yhden voimakorttipakoista. Sainkin eilen postia ja tuntuu kyllä, että enemmän sain mitä tilasin, pikkuruinen laatikko oli täynnä pieniä ihanuuksia :)



Laatikon sisäkannesta lainattua:

"Tänään olen askeleen lähempänä, tänään edistyn lisää.
Jokainen päivä on lahja, käytän sen parhaani mukaan."



Paketista löytyi myös terveiset Vuorikaunokilta :)



... kyllä, olen onnellinen näistä ihanista korteista! Raskin kuitenkin loppujen lopuksi avata kauniin paketin, että pääsen kortteja tutkiskelemaan.



Sitten ruokapuoleen. Kuvassa tyypillinen aamiaseni tätä nykyä: Teetä, luomujugurttia ja hedelmää, tällä kertaa pari pientä luumua pilkottuna.



Kaupasta löysin taas uusia herkkuja: Kuivattuja pehmeitä viikunoita ja mustikkaa jauheena. Tuoreita viikunoita ostin muutaman aiemmin, mutta täytyy sanoa että tykkään näistä pussissa olevista enemmän ja hintakin on kukkarolle sopivampi. Mustikkajauhetta ruokalusikallinen vastaa reilua desiä mustikoita, ainakin niin siinä sanotaan, ostin oikein kaksi pussia kun kerrankin löysin, aiemminkin olen tätä etsiskellyt.

Tietysti itse poimitut lähimustikat ovat parhaita, joten pitää yrittää ensi kesänä etsiä mustikkapaikka. On tuokin mustikkajauhe melko läheltä, Kainuun metsistä peräisin.



Eilen ryhmän luennolla oli asiaa "itsestä" - mitä toivoo, unelmoi, mitä tavoitteita on ja miten niitä aikoo toteuttaa. Sitten kukin sai etsiä ja leikata lehdistä kuvia, joista näitä unelmia, tavoitteita ja keinoja löytyy. Kuvat liimattiin omiin vihkoihin. Kyllähän sieltä jotain löytyi, vaikka aikaa ei kovin paljoa ollut käytettävissä. Kaikenlaista terveellistä, virkistävää, kevyttä ja maukasta... miksikähän minä tuon norsun olen tuonne liimannut, hmm.. :)



Ja sitten löysin tämän! Tämä liike ei minulta tällaisenaan onnistu, ei kertakaikkiaan pehva nouse lattiasta noin sivusuunnassa! Siinä on tavoitetta kerrakseen :)



Malttia malttia, unelmia: aurinkoa, lämpöä, merta... kesää kohti on hyvä jatkaa näissä tunnelmissa.

 Aurinkoista viikonloppua!


4 kommenttia:

  1. Hieno arvontavoitto, onneksi olkoon!
    Todella kaunis korttipaketti ja korteissa viisaita ohjeita.

    Mustikkajauheen voisi ottaa vaikka matkoille mukaan, ei vie paljoa tilaa.

    Kiva postaus eikä lainkaan liian pitkä.
    Mukavaa huhtikuuta, Anja!

    VastaaPoista
  2. Onnea arvonta voitosta hieno korttipaketti. Oikein hyvää viikonloppua ja alkanutta huhtikuuta. ♥

    VastaaPoista

Pienikin kommentti piristää :)