keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Lehtikaali


Minulle uusi tuttavuus oli tämä lehtikaali. Monesta lehdestä siitä olin lukenut, kuinka vitamiinipitoinen ja terveellinen se on, kuitenkaan sitä en kaupassa ollut aiemmin huomannut. Joten kun sitten bongasin lehtikaalipussin kaupassa, pitihän se toki ostaa.

Tämän kuvan lainasin netistä

Sitten kun etsin netistä ohjeita, miten lehtikaalia voisi käyttää ruuanlaitossa, tuli aina vastaan ohje Lehtikaalisipseistä, kuinka rapeita ja hyviä ne ovat. Niinpä ihan ensimmäiseksi ajattelin kokeilla niitä. Ohjekin on tosi yksinkertainen.




Leikataan lehden keskeltä paksu lehtiruoti pois ja pilkotaan lehti sopiviksi annospaloiksi. Laitetaan lehdet kulhoon, jonne lisätään oliivi- tai rypsiöljyä (vähän riittää) sekä ripotellaan vähän suolaa. Sitten käsin pyöritellään lehtiä, niin että suola levittyy ja kaikki lehdet kiiltävät öljystä. Levitetään 'sipsit' pellille leivinpaperin päälle.

Uuni lämmitetään +180 lämpöön, sipsipelti uuniin 10 minuutiksi (välillä sipsejä voi kerran käännellä). Sitten uunista lämpö pois ja luukku raolleen, annetaan vielä olla toiset 10 min jälkilämmössä ja otetaan pois.



Tässä valmiit, todella rapeat ja sekä terveelliset Lehtikaalisipsit.

Pussissa oli suuria kaalinlehtiä tosi paljon, joten nyt olen päivittäin nauttinut lehtikaalia eri muodoissaan. Voisihan siitä valmistaa vaikka mitä, mutta kun täällä toiset ei näistä oikein innostuneet. Olen pilkkonut aina yhden lehtikaalin ja lisännyt sen omalle lautaselleni ruuan joukkoon ja ihan hyvää on, jopa hernekeitossa, johon tänään sitä itselleni lisäsin :) 



sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kuntoutusviikon tunnelmista


Viime viikkoni olikin aivan uusi kokemus ja tosi mukava kokemus olikin. Nimittäin olin ensimmäistä kertaa kuntoutuksessa maanantaista perjantaihin. Tosi nopeasti viikko sielläkin meni, päiväohjelmaa oli aina klo 8 - 16. Kyllä kannatti, vaikka palkkaa ei tuolta viikolta tule, pelkkä pieni Kela korvaus, josta omavastuu otetaan pois.



Meitä oli niin pieni ryhmä, että saimme jopa aivan omat huoneet, ainakin naispuoliset osallistujat. Se olikin hyvä juttu, niin sai myös rauhoittua ja levätä oikein kunnolla vapaa-ajalla niin halutessaan.



Koko viikolla ei onneksi satanut ja alkuviikolla oli näinkin aurinkoinen sää.



Vieressä oli tämä kalatie ja mukavat ulkoilumaastot.





Varsinaisessa joessa tässä ennen voimalaitosta on näin paljon vettä. Vastarannalla näkyi vielä innokkaimpia uimareitakin, vaikka näin syksy jo onkin.



Viikkoon sisältyi muutama yksityis'haastattelu' ja paljon ryhmäkeskusteluja sekä -tehtäviä. Lisäksi oli liikuntaa, mm. kuntosalilla ja uima-altaassa sekä monta erilaista rentoutusohjelmaa, tosi mukavia kaikki. Paitsi selkäni ei ehkä ihan samaa mieltä ole, nimittäin välillä aivan kipeytyi ja nyt kotona tuntuu vielä pahenevan. Jospa se venyttelyillä siitä asettuisi. 

Sama kuntoutus jatkuu vielä kahtena viikon jaksona, puolen vuoden välein. Ai niin tuo yllä oleva kuva on minun konkreettiset aikaansaannokset viimeisen päivän 'toimintaterapiasta'. 

Yhtään emme tienneet mitä tuo toimintaterapia pitää sisällään, mietittiin että pitääköhän sinne mennä jumppavaatteissa... Siellä saikin valita millaista käsityötä tekee, ja ensimmäisenä vaihtoehtona oli kankaanpainanta esim. t-paitaan (tai kassi, keittiöpyyhe). Minä valitsin mahdollisimman iloisen värisen t-paidan ja painoin siihen kukan sekä perhosen. Kirjoitin vielä 'Tämä hetki' hienosti englannin kielellä :) Olimme nimittäin harjoitelleet edellisenä päivänä tietoista läsnäoloa tässä hetkessä, joten siitä tuo idea tuli. Aikaa jäi vielä vähän ja huomasin korutarvikkeita, joten sain vielä tuollaisen yksinkertaisen avainkaulanauhan väsättyä.

Seuraava viikko onkin taas tuttuakin tutumpaa, eli takaisin töihin.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Kohti uutta viikkoa


Pikaisesti pieni päivitys tänne näin sunnuntai-iltana, kun aiemmin viikonloppuna ei ehtinyt.


Tässäpä eilispäivän aurinkoa ja keltaisia kohteita. Yhdet sukat on valmistuneet tässä viime päivinä (tytölle) ja toiset samanlaiset jo aloitin itselleni.

Tänäänkin oli aurinkoinen mutta toisin kuin eilen, kovin tuulinen päivä. 

Mukavaa viikkoa!

lauantai 6. syyskuuta 2014

Lauantaina


Aika on taas alkanut juoksemaan niin lujaa etten meinaa mukana pysyä. Onneksi on kuitenkin lauantai ja saa välillä ihan rauhoittua ja olla vaan. Vaikka paljon olisi tekemistä kotona kiireisen viikon jälkeen, siivousta ym.... pitää välillä kuunnella itseään. Eilen iltapäivästä meinasi vähän huipata, tuntui pyörryttävältä, kun lähti kävelemään, jotenkin 'veti vasemmalle' ja työpöydällä kirjoittaessa ja katsetta kohdistaessa tuli sellainen pyörryttävä olo. Onneksi kuitenkin pysyin tolpillani ja olo koheni iltaa kohden niin että koirakin pääsi lenkille.

Illalla nappasin kuitenkin miehen kehotuksesta Aspirin Cardio -pienen tabletin, hän kun meinasi että aivoverenkiertohäiriöönkin tuollainen huippaus voi viitata, hui sentään. Pitänee muutaman päivän 'kuuri' näitä pikkutabletteja minun itselleni nyt määrätä, ei niistä ainakaan mitään haittaa ole, varsinkin kun aina on niska jumissa, että kiertäneekö tuolla päässä oikein veri kunnolla koskaan :)



Pihlajoiden oksat notkuvat punaisenaan marjoja nyt joka puolella. 



Näitä 'ihmekukkia' saa yhä vain ihastella, uusia tulee ja entiset pysyvät.



Laitan näitä ensi keväänä jo aikaisemmin kasvamaan (toivottavasti muistan), kun näin pitkään kukkivat.



Sisälle maljakkoon olen poiminut näitä jo yli viikko sitten, näyttävät säilyvän hyvin leikkokukkinakin.



Osa kesäkukista on jo kuihtunut (pitää kerätä jo poiskin), vaan osa vielä kukkii yhä uudestaan.



Jonain iltana ajeltiin merta katsomaan Nallikarin rantaan. Harmi kun oli niin kova tuuli, ettei siellä oikein tarennut pidemmälle lähteä kävelemään. Puolikas kuu loistaa kirkkaana taivaalla.



Toisella suunnalla auringonlasku peittyi taivaanrannan pilvimassaan.

Kaunista syyskuun jatkoa!