maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kesän kukkasia


Laitetaanpa nyt taas kukkien kuvia tänne, kun on mistä laittaa, eilen auringon paisteessa otettuja.


Viime vuonna oli kosmoskukkia minulla vaaleanpunaisia, nyt ovatkin valkoisia. Pienet samettiruusut sieltä takaa kurkistelevat.



Orvokit venyvät pituutta, onneksi kukkia riittää siltikin.



Puuvajan amppelissa värillinen lumihiutale.



Juhannusruusut sen kun kukkivat edelleen, tosi paljon siihen nyt tuli kukkia loppujen lopuksi.



Vuohenjuuren kukista on lehdet tippuneet, nämä pallerot ovat silti vielä hauskan näköisiä.



Varjoliljan nuput pullistuvat siihen malliin että kohta kukkii. Toivottavasti tykkää nimensä mukaisesti varjoisasta paikasta. Nimittäin iltapäiväauringon puolella on pihlaja kasvanut niin suureksi, että hyvinkin varjossa on tämä kukkapenkki iltapäivisin.

Tänään meillä onkin tullut reippaasti vettä pariin otteeseen ja välillä ihanan auringonpaiste. Ai niin, flunssa on kutakuinkin ohitse ja työviikko alkanut; kesälomaan on vielä minulla reilut pari viikkoa, onneksi on vielä edessäpäin :)


torstai 26. kesäkuuta 2014

Virkkausta...



Virkkaillut olen viime päivinä, tällaisia yksinkertaisia väriruutuja jonoon. Saa nähdä mitä näistä loppujen lopuksi tulee, kunhan yhdistän ja virkkaan valkoista ympärille. Väreistä ainakin tykkään, turkoosia menee kaksi rullaa, toisia värejä yksi ja valkoista sitten varmaan eniten.

Flunssa on tosi pitkäkestoinen! Edellisen kirjoituksen jälkeen tulikin vielä kunnon nuha ja sen myötä yskä jatkuu vain. Eilen kävin terveyskeskuksessakin jo, siellä kuulin että joillakin on kolmekin viikkoa tämä nyt kestänyt.... Toivottavasti viikonloppuna viimeistään olisi jo ohitse. Ohjeeksi tuli käyttää kortisonipohjaista nenäsumutetta, ettei tulisi esim. poskiontelotulehdusta. Juotavaksi suositeltiin viileitä juomia ja jäätelön syönti on myös hyväksi kurkulle. Olen nyt noudattanut ohjeita, jäätelö on hyvää vähän kylmemmälläkin säällä.



Nämä kuvat on varmaan viime viikolta, kun oli kamera Leevin lenkityksellä mukana. Vanhat puumajan rippeet, tai ovatko tuon kummempia edes olleet, kuin istumalavoja puun oksilla. Tällaisia ei taida tämän ajan lapset paljon rakennella, ja hyvä niin, etteivät putoa puusta ja satuta itseään.



Tässä kuvassa näkyykin aivan tuore rakenteilla oleva talo meidän lähipuiston toiselle reunalle. Sillan kautta aina joskus Leevin kanssa oikaistaan...



... tästä pienen heinikön kautta...



... ja naapuritontin takareunan kautta kohti omaa pihaa tästä suoraan.



Tässäpä sitten uusi tulokas, pikkuruinen kaninpoikanen! Ei toki meille, vaan tyttö poikaystävineen hankkivat kanin itselleen lemmikiksi.



Valtavan suuri häkki pikkuiselle oli jo etukäteen hankittuna, samoin tarvikkeita. Häkissä on myös  mökki, joka tosin kuvassa näköjään nostettu hetkeksi lattialle (punainen katto näkyy vieressä) siivouksen ajaksi. Myös heinäkaukalo, ruokakuppi ja nurkka-wc sekä arvatenkin puinen 'kaarisilta' joka oli eilen hankintalistalla.



Tästä näkee hyvin kuinka pikkuruinen tuo kanivauva onkaan. Ensikertaa uusissa valjaissa, jotka oli kokoa 'vauvapupu' :)



Niissä pääsee vähän pihallekin tuoretta ruohoa rouskuttamaan.



Siinä vielä lähikuvassa niin nätisti.

Jaa'a taidanpa alkaa taas virkkaamaan... Vai uskaltautuisiko peräti pihalla käymään Leevin kanssa, kovin näyttää kylmältä kun ei aurinkokaan paista. Kyllä tämä tästä vielä lämpimäksi muuttuu, kun vain jaksetaan niin uskoa :)


maanantai 23. kesäkuuta 2014

Flunssa ja ryppyisiä mekkoja


Minä onnistuin 'saamaan' itselleni kesäflunssan. Juhannusaattoiltana alkoi kurkkuun sattua ja siitä lähtien kurkku onkin ollut kipeä (nyt jo parempi), lisäksi tuli kunnon yskä ja nuhaakin. Pahinta on öiseen aikaan kun ei oikein saa nukuttua yskimiseltä. Onneksi kuitenkin tuntuu jo, että alkaa olla paranemaan päin. Huominen luultavasti menee vielä kotona köhiessä, ainakin jos yöllä ei saa nukuttua kunnolla.


Siinä tämä flunssapotilas tyypillisessä paikassaan sohvalla lepäilemässä, kas kun torkkupeitto ei ole tullut kuvaan. Tyypillinen tämän kesän kotiasu myöskin, tuollainen ryppyinen rimpsuhelmamekko.



Tai toinen näistä, joko ylempi siniraitainen tai tämä vaaleanruskearaitainen (raidat ei aurinkoisessa kuvassa kyllä näy). Olin viime syksynä nimittäin jostain alesta tilannut molemmat (siniraitainen on yhtä kokoa pienempi) ja molemmat tuntuivat niin mukavilta, että en raskinut kumpaakaan enää palauttaa, kun kerran halvalla sai.

Siniraitaisella olen kyllä pari kertaa käväissyt kiireessä kauppa-asioillakin, mutta toivottavasti en tässä suuremmassa vaaleassa rimpsumekossa lähde erehdyksessä kaupoille. On nimittäin niin 'vanhanaikaisen' yöpaidan näköinen, että saattaisivat vähän pidempään katsoa ihmiset kylällä.



Tässä sitten vielä tämän kesän hankinta, joka hihattomana odottaa helteitä, saaneeko odotella tätä menoa seuraavaan kesään saakka.



Tämä onkin pitkän mallinen, niin ja ryppyinen, ihan tarkoituksella! Näissä kaikissa koltuissa oli ohjeena pesun jälkeen kiertää rullalle, että rypistyvät. Voi hyvinkin olla että silti silitän, vaan olkoon nyt ryppyisenä ainakin sinne pesuun saakka tämäkin.



Napit löytyvätkin selkäpuolelta.



Tänään paistoi välillä kirkkaasti aurinko, siis sadekuurojen välillä, niitäkin oli. Pihalla tuntui niin lämpimältä että yskästä huolimatta oli ihan kiva vähän happea haukata. Syreenit kukkivat yhä ja hyvältä tuoksuvat.



Tuoksuvadelman nuppuja. Sekin pensas, kuten niin moni muukin, on päässyt aivan villiintymään, pitäisi kyllä karsia...



Mansikka kukkii.



Mukavaa viikon jatkoa!

torstai 19. kesäkuuta 2014

Keskikesän juhlaa...



Muutama ruusu on ehtinyt avata nuppunsa tähän meidän vanhaan juhannusruusuun. Kuten kuvasta näkyy, on kovin märkä sää, vettä sataa ropsauttaa vähän väliä eikä kovin lämmintäkään ole. Niin ja iltapäivällä tuli rakeitakin oikein kunnolla, työpaikan ikkunasta nähtynä.

Keskikesän juhlaksikin juhannusta sanotaan, vaikka nyt kyllä tuntuu ettei kesä ole päässyt kunnolla edes alkamaan. Mutta onpas ainakin edessäpäin ihan varmasti lämpimiäkin kesäpäiviä.



Tässä vanhassa kuvassani on mielestäni ihan juhannustunnelma, joten sen myötä toivottelen

Hyvää Juhannusta!


lauantai 14. kesäkuuta 2014

Platerina



Enpäs ole aiemmin nähnyt tällaisia 'littanoita' hedelmiä, luulin näitä nektariineiksi, mutta lapussa luki Platerina.



Kannatti ostaa kokeeksi, ovat nimittäin todella HYVIÄ, sellaisia makean hedelmäisiä ja raikkaita. Tuollainen pieni kivi on keskellä. Ehkä ovat kuitenkin jotain sukua nektariineille.



Kirpparillakin kävin aamupäivällä omaa myyntipöytää siistimässä ja satuin huomaamaan tämän runokirjan toisella pöydällä ja ostinkin sen itselleni muutamalla eurolla. Vanhoja tuttuja runoja, myös joitakin laulun sanoja sekä tietysti minulle oudompiakin runoja, kiva kirja.



Ulkona on tänään ollut välistä taas aurinkoinen päivä. Kovin lämmintä ei silti ole ja tuulee melkolailla, no eipähän ainakaan sääsket haittaa tuolla tuulessa.



Tämä ruusupensaskin kukkii nyt, hetken aikaa. Kovin on suureksi tämä pensas kasvanut, pitäisi varmaan leikata taas tätäkin jossain vaiheessa, kuten monta muutakin pensasta.



Pienet samettikukat kukkapenkin reunalla.



Poikkesin vielä puutarhallakin tämän kerran ja ostin valmiiksi kaksi ruusubegoniaa vanhempien haudalle viemiseksi. Jos vaikka juhannuksen aikaan saisin lähdettyä siellä ajelemaan kun on kolme vapaapäivääkin.



Tämä oli jotenkin röyhelöisemmän näköinen, mutta niin suuri, ettei oikein oikein sovellu haudalle vietäväksi, joten ostin tämän itselleni iloksi. Jotkut kukistani ovat sateessa menneet huonon näköiseksi. Toivottavasti nyt olisi aurinkoisia päiviä, niin nekin vielä toipuvat.

Hyvää Juhannusviikkoa!

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Syreenien aikaan



Kiva kun naapuritalon omistaja joskus aikoinaan on istuttanut syreeneitä tuohon rajalle, ovat meidänkin ilonamme näin kukinta-aikana.



Amppelikukkien kuvia eiliseltä, kun oli aurinkoista ja lämmintä.



Petuniaa ja pelargoniaa. Ruohokin saatiin vihdoin eilen leikattua, pitkäksi olikin jo päässyt.



Pihlajissa on nyt aivan valtavasti kukkia. Kukkivat viimekesänkin edestä, silloin ei tullut kuin muutama kukka näihin meidän pihlajiin.



Ja vielä toisenvärinen syreeni sadepisaroineen, tältä aamulta.


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Juhlahumua



Eilen meillä juhlittiin tytön ylioppilaaksi ja vaatetusompelijaksi valmistumista. Kuvassa osa Essin saamista onnitteluruusuista. 


Ylioppilaamme todistusten jaon jälkeen. Todistukset siis saatiin ja lakki painettiin päähän kaksoistutkintolaisille jo perjantaina. Tästä matka jatkui toiselle koululle kevätjuhlaan ammattitutkintotodistusta saamaan.



Ensimmäinen onnitteluruusu kotona tuli mummilta ja ukilta :)

Olikin hienoa että saimme heidät jo perjantaina tänne, juhlavalmisteluissa oli sen verran hommaa, että heidän apunsa oli aivan korvaamatonta, kiitos!



Tarjottavista laitan tänne itselleni muistiin kuvat. Tyttö teki ylioppilaslakki-keksejä (kerrosvadilla). Mummi oli leiponut kampanisuja. Minä leivoin wienerit, tiikeri- ja suklaa-hasselpähkinäkakut, kinkkuhyrrät ja juustosarvet. Samoin voileipäkakut, joista toisessa täytteenä lohta, toisessa kasviksia ja fetaa.



Kaksi täytekakkua tilattiin tällä kertaa leipomosta, mansikka-kermakakku ja suklaa-mariannekakku. Lyyran ja yo-lakin kakkuihin lähetti yksi sisaristani, kiitos! Kolmannen täytekakun, eli hedelmä-kermakakun tein itse. Lisäsin sen pöytään myöhemmässä vaiheessa.



Täällä sitten vielä Mansikka-mustikka-rypäle-leipäjuusto -salaattia sekä karkkeja herkkusuille :)



Koska säätiedotus lupaili hyvin epävakaista säätä lauantaiksi, viritimme tällaisen paviljongin pihalle ja sinne pöydän penkkeineen. Onneksi lauantaina iltapäivällä juuri sopivasti juhlien aikaan oli lämmintä ja jopa aurinko tuli ilahduttamaan juhlapäivää.



Siltikin oli hyvä kun oli tämä extrapöytä käytössä. Napsin muutamia kuvia, kun satuin ehtimään. Ilman julkaisulupaa en tietysti tänne voi tunnistettavia kuvia laittaa,



... vaikka hyviä kuvia ovat!



Moottoripelit kiinnostavat miesväkeä, ihan pienestä alkaen :)





Kaikki nämä Essin kukat ovat niin ihania, että nautin niistä nyt kunnolla, ennen kuin hän tulee hakemaan ne omaan kotiinsa :) 



Minäkin sain lyyran mekkoni rintaan, kiitos Essi!




Sain myöskin ruusuja, ihanan pieni miniruusu pienessä ruukussa, kiitos jälleen M&U!


Meilläpä oli toinenkin juhlan aihe eilen, nimittäin Janne sai peruskoulunsa päätökseen, eli sai päättötodistuksen 9. luokalta. Hyvin ovat siis molemmat lapset saaneet oman koulunsa suoritettua ja uudet haasteet odottavat ansaitun kesäloman jälkeen edessäpäin.

Minulla sen sijaan on arki edessä töihinpaluun merkeissä huomenna, ihana että kesäloma on edessäpäin :)

Hyvää ja toivottavasti lämmintä kesäkuun alkua!