sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kuntoutusviikon tunnelmista


Viime viikkoni olikin aivan uusi kokemus ja tosi mukava kokemus olikin. Nimittäin olin ensimmäistä kertaa kuntoutuksessa maanantaista perjantaihin. Tosi nopeasti viikko sielläkin meni, päiväohjelmaa oli aina klo 8 - 16. Kyllä kannatti, vaikka palkkaa ei tuolta viikolta tule, pelkkä pieni Kela korvaus, josta omavastuu otetaan pois.



Meitä oli niin pieni ryhmä, että saimme jopa aivan omat huoneet, ainakin naispuoliset osallistujat. Se olikin hyvä juttu, niin sai myös rauhoittua ja levätä oikein kunnolla vapaa-ajalla niin halutessaan.



Koko viikolla ei onneksi satanut ja alkuviikolla oli näinkin aurinkoinen sää.



Vieressä oli tämä kalatie ja mukavat ulkoilumaastot.





Varsinaisessa joessa tässä ennen voimalaitosta on näin paljon vettä. Vastarannalla näkyi vielä innokkaimpia uimareitakin, vaikka näin syksy jo onkin.



Viikkoon sisältyi muutama yksityis'haastattelu' ja paljon ryhmäkeskusteluja sekä -tehtäviä. Lisäksi oli liikuntaa, mm. kuntosalilla ja uima-altaassa sekä monta erilaista rentoutusohjelmaa, tosi mukavia kaikki. Paitsi selkäni ei ehkä ihan samaa mieltä ole, nimittäin välillä aivan kipeytyi ja nyt kotona tuntuu vielä pahenevan. Jospa se venyttelyillä siitä asettuisi. 

Sama kuntoutus jatkuu vielä kahtena viikon jaksona, puolen vuoden välein. Ai niin tuo yllä oleva kuva on minun konkreettiset aikaansaannokset viimeisen päivän 'toimintaterapiasta'. 

Yhtään emme tienneet mitä tuo toimintaterapia pitää sisällään, mietittiin että pitääköhän sinne mennä jumppavaatteissa... Siellä saikin valita millaista käsityötä tekee, ja ensimmäisenä vaihtoehtona oli kankaanpainanta esim. t-paitaan (tai kassi, keittiöpyyhe). Minä valitsin mahdollisimman iloisen värisen t-paidan ja painoin siihen kukan sekä perhosen. Kirjoitin vielä 'Tämä hetki' hienosti englannin kielellä :) Olimme nimittäin harjoitelleet edellisenä päivänä tietoista läsnäoloa tässä hetkessä, joten siitä tuo idea tuli. Aikaa jäi vielä vähän ja huomasin korutarvikkeita, joten sain vielä tuollaisen yksinkertaisen avainkaulanauhan väsättyä.

Seuraava viikko onkin taas tuttuakin tutumpaa, eli takaisin töihin.

13 kommenttia:

  1. Ihana viikko sinulla, joskus on satsattava omaan itseensäkin.
    Kauniin t-paidan sekä korun valmistit.

    VastaaPoista
  2. ♥Oma aika on todella tärkeää! Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, se on tärkeää, kun vain muistettaisiin :)

      Poista
  3. Ihana saada omaaaikaa,varmaa oli ihana viikko.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi mukava ja tarpeellinen viikko, ihan odottaa jo seuraavaa jaksoa.

      Poista
  4. Ihana viikko sinulla onkin ollut. Muistan oman kuntoutusjaksoni vuosien takaa, minäkin kuvitin siellä itselleni paidan, punainen t-paita johon laitoin pikkumyyn kuvan :) Oikein mukavaa työviikkoa sinulle ja muista ... elä hetkessä ja nauti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuon ylläolevan kirjoitti Tarja

      Poista
    2. Oli mukava kokemus, kiva olla vähän hoidettavana välillä, eikä itse aina hoitaa ja hätäillä asioita :)

      Poista
  5. Taijat olla samassa paikassa kun minäkin vuosi sitten. Oletteko Lasaretin puolella yötä vai siinä Verven tiloissa ? Tykkäsin kovasti, upiat ohjaajat ja muutenkin meillä oli mukava pikku porukka. Ja ruoka oli hyvvää . Ihanata " lomaviikkua " sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpäs sitten varmaan olinkin. Yöpyminen oli toisella puolella tietä hotelli Oppimestarissa, jossa oli 2 ylintä kerrosta kuntoutujien käytössä kokonaan. Uudet juuri remontoidut tilat ja huoneet :)

      Poista
  6. Näyttää ja kuulostaa mukavalta.Piristystä arjen harmauteen.Ihanat maisemat. Mukavia päiviä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava viikko olikin. Kiitos samoin :)

      Poista

Pienikin kommentti piristää :)