perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pitkäperjantain aamu



Sieltä aurinko nousee niin kirkkaana pilvettömälle taivaalle.



Yritin kuvata lumen kimmellystä.



Narsissi ei ole ihan vielä auennut, vaan sehän onkin mukava seurata koska alkaa keltaista pilkottamaan.



En ole ehtinyt juuri pääsiäiskoristeita laitella, kana sentään on pöydällä. Juuri äsken vasta huomasin että yhdessä virpojien tuomassa oksassa on pieni sininen tipu.



Tämän kortin myötä, oikein mukavaa Pääsiäisen aikaa teille kaikille!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Virvon varvon


... tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks.


Minua aina mietityttää miksi sanotaan "tulevaks vuodeks" kun vuosihan on jo pitkällä.

Tällaisen kivan lorun löysin netistä:

Virvon varvon vitsasilla
tuorehilla tervehillä,
vanhat virvon viisahiksi,
nuoret ylen notkehiksi,
iloisiksi kaikki muut,
kilteiksi pienet piimäsuut!


Tässäkin mietityttää, että miksi nuoret notkehiksi, kun notkeita ovat jo muutenkin. Ehkä minun ei pitäisi alkaa kovin syvällisesti näitä loruja miettimään. 

Viikon alussa kun kävin pajunkissatilanteen tarkistamassa, ei ainakaan vielä montaa näkynyt, voi olla että aurinko on viime päivinä ne saanut jo tulemaan esiin. 

Tänään saattaakin pikkunoitia tulla ovelle pajunkissaoksineen, ollaan varauduttu karkeilla :)



Tämä noita nokinenä kävi perjantaina kampaajalla. Ihan pakon edessä kun melkein jokapäiväinen kampaus oli jo nuttura hiuskampoineen ja pinneineen, kun pitkät ja sähköiset hiukset ei oikein mihinkään enää taipuneet.



Nyt on taas leikattu vähän otsahiuksia ja vielä jonku uuden kiiltokäsittelyn laittoi, joka tosin kuulemma lähtee ajan ja pesujen myötä pois pikkuhiljaa.



Tytöltä oli hiusöljy loppu ja kun kampaaja laittoi hiuksiini tuollaista hyväntuoksuista öljyä, kysyin josko sitä olisi myytävänä, olihan sitä yksi pullo jäljellä joten se on nyt meillä. Pullo ei hirmu suuri ole, mutta riittää meillä kahdellakin tosi pitkään, kun kerrallaan sitä laitetaan 1-2 tippaa.

Toinenkin kauneuden (se vähä mitä kenties on jäljellä...) hoitotuote tuli ostettua, punasävyinen huulirasva. Se oli heräteostos apteekin tiskiltä, kun kävin sieltä lisää silmätippoja näihin kuiviin silmiini. Otin tällä kertaa geelimäisiä tippoja, jospa auttaisivat vähän paremmin. On sekin kummallista kun on "kuivat" silmät, niin niistä valuu vettä ulkona niin herkästi, varsinkin auringossa ja tuulessa.

Aurinkoinen tästä sunnuntaista näyttääkin tulevan, joten 

Hyvää Palmusunnuntaita!

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Revontulia ja haaste


Toissailtana taisi revontulet loimuta vähän jokapuolella maassamme, samoin täälläkin. Minä seistä töllötin pihalla koiran kanssa ihastelemassa ja sitten yritin kuvaakin niistä napata, eihän se oikein onnnistunut mutta laitan kuitenkin pari otosta tänne.





Sirkan blogista sain haasteen, kiitoksia, samoin edellisestä Liebster blog tunnustuksesta 


ja kiitos myös Fasulle Arkea ja Onnenmurusia blogiin josta sain saman tunnustuksen myös :) 

Sirkalta sain siis haasteena 11 kysymystä, tässäpä ne ja vastaukseni:

1.  Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä?
- Rehellisyys ja levollisuus. Melko laajasti ilmaistu, mutta en nyt osaa oikein tarkentaakaan.

2. Mitä harrastat? 
- Maalaamista, käsitöitä lähinnä virkkausta, ulkoilua koiran kanssa, vähän valokuvaustakin

3. Pidätkö ruuanlaitosta?
- Kyllä useinmiten, varsinkin jos on aikaa tehdä rauhassa.

4. Oletko sosiaalinen luonne?
- Täytyy tunnustaa että en taida olla. Pidän kyllä ihmisistä, mutta olen usein kuuntelijan ja katselijan roolissa, puhminen jää vähemmälle :) Samoin yhteydenpito jää liiankin vähälle.

5. Minkälaisista ihmisistä pidät?
- Rehellisistä ja vilpittömistä

6. Oletko ns. pinko?
- En. Vähän enemmän sitä ominaisuutta saisi olla kuin mitä minulla :)

7. Luetko ja mitä luet?
- Lehtiä, runoja, mietteitä, käännettyä kaunokirjallisuutta ja kotimaistakin, nykyään luen vähemmän kuin ennen, ei oikein ehdi lukemaan.

8. Minkälaisia ohjelmia katsot tv:stä?
- Uutiset, luontodokumentteja, antiikkia antiikkia, aika vähän tulee katsottua (meillä on yksi tv ja siitä näkyy monesti urheilua tai auto- tms. ohjelmia, joista en niin välitä)

9. Oletko aamu- vai iltaihminen, aamuvirkku vai virkeä iltaisin?
- En ole virkeä, ainakaan iltaisin. Olisinko sitten kuitenkin aamuihminen, jos on valittava. Ainakin viime lauantaina, kun olisi kerrankin saanut nukkua, heräsin aamukuudelta ihan virkeänä :)

10. Mistä vuodenajasta pidät eniten ja miksi?
- Kesästä, kun on lämmintä

11. Onko mielestäsi parempi valkoinen valhe vai kylmä totuus?
- Kylmä totuus, en pidä valehtelusta, totuus on aina parempi.

* * *
Haaste tulisi jatkaa eteenpäin, mutta tällä kertaa jätän tähän, ehkä keksin uudet kysymykset jossain vaiheessa  myöhemmin eteenpäin laitettavaksi.


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Aurinkoista viikonloppua!


Aurinkoista viikonloppua on nyt hyvä toivotella kun aurinko paistaa ainakin säätiedotuksen mukaan lähes koko maassa. Jälleen yksi kylmä yö on takana, aamulla mittari näytti meillä noin -25 astetta.



Eikös olekin söpö pussukka :)



Tytön kanssa käytiin helmikaupassa. Hän ei löytänyt hakemaansa, mutta minä en voinut olla ostamatta muutamia näitä pieniä ihanuuksia. ehkä näistä rannekorun saa aikaiseksi laittamalla pikkuhelmiä väliin ja pyöreistä vaikka keväiset korvikset. 



Tämän virkkauslehden olen hankkinut jo toista viikkoa sitten.




Nyt pitäisi vain osata päättää mitä liinaa alkaisi tekemään.



Lankaakin on kokonainen kerä, sekin keväisen keltaista.



Esittelenpäs vielä uuden puhelimeni, tai olen jo reilun viikon sitä opetellut käyttämään. Edellinen oli puoliksi kosketusnäyttö ja tämä on nyt kokonaan! On siinä totuttelemista, piti nuorisolta kysellä alkuun että miten tällä soitetaan numeroon, joka ei ole valmiina luettelossa, kun ei ole numeronäppäimiä :)

Pikkuhiljaa tähän alkaa tottumaan ja on oikeastaan tosi näppärä vekotin. Siinä on sormihipaisun takana esim, netti, radio (televisiota en vielä ole löytänyt ainakaan :), sanomalehti, säätiedot ja jopa kartta - se onkin hyvä jos sattuu eksymään niin painaa vain tuota karttaa niin kertoo missä ollaan :)

Oikein mukavaa viikonloppua!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Naistenpäivän iltana


Tänään sai huokaista helpotuksesta, että työviikko on ohitse, oli senverran työteliäitä päiviä. Oikeastaan tämähän meni melko nopeasti, kun oli niin paljon tekemistä. Tarkoitus oli että olisin kotihommia tehnyt iltaisin, mutta paljoa en pystynytkään tekemään. 

Keskiviikkona täällä oli talven kamalin lumimyräkkä, joka sai liikenteenkin ihan sekaisin iltapäivällä. Omakin kotimatka kesti nelinkertaisen ajan normaaliin verrattuna, jono seisoi, mateli ja nytkähteli muutaman metrin kerrallaan, eikä oikein nähnyt missä tie kulkee, autoja tussahteli penkkoihin... Onneksi välille sattui marketti, jonne poikkesin välillä ostoksille ja kahville, ihan sama sitä aikaa oli kuluttaa siellä mieluummin kuin jonossa jurnottamassa. Illalla olikin sitten pihalla lumenpukkausta yli omien voimavarojen, loput saa olla odottamassa linkoajan kotiinpaluuta :)

Eilen paistoikin sitten aurinko, puhtaat lumihanget vain kimmelteli... minulla taasen tuli ihan kamala pääkipu työpäivän päätteeksi, niin että buranaa ja lepoa tarvittiin kunnes siitä illalla tokeni.

Ja tänään oli naistenpäivä, joten en edes ajatellut alkavani siivoamaan, ehtii huomennakin :)



Oikein hyvää naistenpäivän iltaa!


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Pakkasaamu


Tervehdys taasen! Näköjään menee aina viikko postausten välillä nykyään. Tuntuu että aika on alkanut kulkemaan jotenkin nopeutettuna, niin ettei tässä meinaa mukana pysyä, saati että ehtisi jotain tekemään... No nyt kalakeittoa sulatellessa istahdin koneelle hetkeksi, ennen kävelylenkille lähtöä.



Kuten kuvasta näkyy, aamulla paistoi aurinko, välillä ihanan kirkkaastikin. Pakkasta taisi olla n. -15 astetta, nyt on jo lauhempaa ja pilvistä.



Leevi huomasi että lumen päällähän voi kävellä, minäkin kokeilin, vaan eipäs se hanki minun askeleiden alla kestänytkään.



Kuuta ja tähtiä on saanut tuijotella monena iltana.



Selasin Suomen Luonto -lehteä ja tämä Nasan satelliittikuva öisen maapallon valoista oli minusta niin kiinnostava että etsin sen netistäkin, linkki alla jos jotakuta toistakin kiinnostaa. Ja yllä olevan kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi.


Itse olen ihmetellyt kun pilvisellä säällä öiseen aikaan näin talvella on tosi valoisaa, paljon valoisampaa kuin pilvettöminä öinä. Kunnes oivalsin sen tietenkin johtuvan siitä, kun kaikki nämä katu- ym. valot jäävät tänne pilvien alle ja vielä heijastuvat pilvistä ja lumesta.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!