sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Marraskuuta mennään


Sehän on jo kolmas päivä menossa ja nyt vasta vaihdoin kalenterit marraskuulle.


Kotilieden kalenterikuva tarjoilee lämmittävää karpaloglögiä ja -cookies keksejä.



Toisessa kalenterissa ollaan jo alkavan talven tähtitaivaan tunnelmissa.



Aamupalaa syödessä ja teetä siemaillessa...



... selailin lehteä (olikohan Talo&Koti tms.). Ihmisillä on ihania koteja syksyisine sisustuksineen... niin kauniita kuvia, tuokin kranssi, siinä on sipuleita! Puna- ja valkosipuleita nätisti aseteltuina, oikein sopiva tähän marraskuuhun.



Marraskuun harmautta tässäkin, kauniissa asetelmassa. Jouluruusuja alkaa jo lehdissä näkymään, jokohan se tänä vuonna tulee itsellekin ostettua, jos sattuu jossain kohdalle.




Ulkona näyttää yhä vain samalta kuin viikko sitten, ruskeaa, harmaata, joukossa jotain keltaistakin sentään.



Leevi on vainuavinaan jotain pellon takaa, kun sinne nuuskuttaa. Kiireesti tultiin kuitenkin takaisin sisälle, Leevi tiesi saavansa pienen herkkupalan kun tulee kiltisti mukana.

Siinäpä tämän aamuiset kuulumiset. Muuten aika lentää kuin siivillä, ei meinaa mukana pysyä, mutta pakkohan se on päivä kerrallaan mukana rimpuilla :) 

Lukemiani blogeja olen nyt monesti lukenut tuon 'äly'puhelimen kautta (sohvalla väsyneenä maatessani...) Mukavaa kun ihmiset postailevat niin on mitä katsella ja lukea, vaikka kommenttien laittaminen on tuolla puhelimella sen verran hankalaa, että jää monesti tekemättä. Nyt ajattelin kuitenkin käydä pienen kierroksen kuulumisia katselemassa ihan tässä koneella istuessani.

Mietin tuossa kuunvaihteessa, että mitä tämä Marraskuu minulle merkitsee... Tietysti se että oman äidin syntymäpäivä oli marraskuussa, se tärkeä päivä on muistissa vieläkin. Samoin tietysti isäinpäivä, jota ei voi unohtaa kun lehdet ja media siitä muistuttelee. 

Mutta marraskuu, hmm.. tätähän se on harmaata, ja että pimeä tulee niin aikaisin, varsinkin nyt kun kellot siirrettiin taas talviaikaan. Tähtiä näkyy iltaisin jos on selkeää. Muutenkin on nyt ollut mukavat iltakävelyilmat, kun ei ole satanut eikä vielä ole pakkasta, siitä tykkään. Loppukuusta sitten on ehkä jo pakkasia, tulee liukasta (hui) ja lunta... Lumi tuo mukanaan valon, se on varmasti tervetullutta ainakin tuonne liikenteeseen, että näkeekin jotain.

Leppoisaa Sunnuntaita!

17 kommenttia:

  1. Mitähän se Leevi havaitsi, ihana koiruus ♥
    Marraskuu on vain yksi välivaihe minusta ja sitten on joulu ajatuksissa.
    Hyvät on aamupalat sinulla ja ihku muumimuki ♥
    Kauniita kuvia.
    Ihan kiva aamu tänään, sumuinen ja lämmin.
    Leppoisaa sunnuntaita sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija, niin pianhan sitä joulua saa alkaa odottelemaan.

      Poista
  2. Minulla oli aikoinaan molempien veljien syntymäpäivät marraskuussa, toisen tänään ja toisen 25 päivä, nyt jo molemmat poissa. Nyt sitten on nuorimman ja vanhimman lapsenlapsen synttärit marraskuussa, nuorimman 15 pv ja vanhimman 24 päivä, iäeroa heillä on 11 vuotta ja vanhimman lapsikin marraskuussa juhlii, huomena. Vielä sentään kaikki muistan

    Oikein hyvää, sopivaa marraskuuta sinulle ja rapsutus leeville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on enemmältikin siis marraskuun lapsia. Kiitos omasta ja leevinkin puolesta :)

      Poista
  3. Kovin on harmaata ja märkää. Hetken aikaa eilen aamupäivällä aurinko paistoi...mutta vain hetken.

    Toisinaan kommentoin älypuhelimella, mutta kyllä siinä sormi usein lipsahtaa väärälle kirjaimelle :))
    Mukavaa sunnuntaita, sekä alkanutta marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kaipaisi jo vähän lunta taas niin tulisi valoa sitä kautta. Kyllä pitää varovaisesti näpytellä puhelinta, että tulee oikeita sanoja :) Kiitos samoin!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, tavallaan marraskuu on tällaista pysähtyneen leppoista...

      Poista
  5. Harmaata ja sumuista on,annetaan nyt kynttilät loistaa.Leppoisaa pyhäpäivää Anja.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kynttilöitä nyt voi sytytellä tähän harmauteen :)

      Poista
  6. Paljon kaikkea uutta sinulla täällä,kauniita kuvia. hyvin on täälläkin ollut tänään harmaa päivä.
    Mukavaa su päivää sinulle!

    VastaaPoista
  7. Oikein mukavaa sunnuntaita ja marraskuun alkua :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru, marraskuuta mennään, päivä kerrallaan kohti joulukuuta :)

      Poista
  8. Marraskuu on kyllä sellainen harmaa mytty. Onneksi kynttilöillä saa ihanaa valoa pimeyteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, tällainen mytty tosiaan. Valoa valoa, sitä kaivataan :)

      Poista
  9. Nyt olis kyllä aika lämmittää glögiä, on niin tuhnuista ja sateista. Kivan jouluisia kuvia jo postasit. Täällä sataa vettä, lunta jo sais tulla.

    VastaaPoista

Pienikin kommentti piristää :)