sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Metsän hoitoa



Eilen matkattiin jälleen kotipaikkaani Mustikkavaaraan, tällä kertaa metsän harvennus hommiin. Uskomattomalta tuntui että nämä olivat lapsuusaikanani vielä avoimia peltoja, ojat välissä. Tuli hyvin mieleen heinänteko ja miten ojien yli hypeltiin ja niiden viereltä etsittiin mesimarjoja.



Nyt miesväki harvensi kasvaneita puita ja raivasivat muuta pöheikköä, heti tuli paljon mukavamman näköistä, vaikka vielä jäi muutama sarka myöhemmin raivattavaksi. 

Viisi miestä teki päivän kovasti töitä metsässä, kiitokset heille, mukana oli myös pari nuorta miestä seuraavaa sukupolvea. Me naisväki olimme enimmäkseen kokkaushommissa ja kahvin keitossa. Eli  me sisarukset ja pappa olimme koolla melkein kaikki, vain kauimmaisena asuva Maire tällä kertaa puuttui välimatkan takia joukosta. 



Mansikkamaa on saanut sekin jo syysväriä lehtiinsä.



Vaaran reunassa on tallessa tärkeitä tavaroita, ajalta "kauan sitten".



Vanhan tuomipuun lehdet loistivat ihanan värikkäinä.



Marja-aronia keittiön ikkunan alla.


Työpäivän päätteeksi tupruaa savut saunan piipusta :)



Näillä lämmittää saunaa kotonakin monet kerrat, kunhan kuivuvat ja tehdään polttopuiksi.


22 kommenttia:

  1. Kauniit alkusyksyn värit olet kuviisi vanginnut. Niin se vain kesä meni vaikka vieläkin on päivät kuin kaskikesällä konsanaan, mutta luonto kuitenkin näyttää jo syksyö.
    Oikein hyvää tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivät on tosi lämpimiä vielä, kiitos samoin!

      Poista
  2. Oikein ihastuttava muistelu ja tarina ja kuvat syksyisen kauniit, että mä nautin katsella ,oikeesti ♥
    En muista koska olisin ees mesimarjoja nähnyt, kaikki katoaa jonnekin.
    Oikein hyvää sunnuntai iltaa Anja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kaikki muuttuu... kiitos :)

      Poista
  3. Oi, miten kiva ja lämminhenkinen postaus!
    Selvästi on jo syksynmerkit ilmassa, kauniina väreinä.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sirpa, syksyyn syvemmälle mennään, kuitenkin lämpimin päivin, kiitos samoin!

      Poista
  4. Nyt on huojentunut olo kun raivaus on hyvällä alulla. Mukavia kuvia olet napsinut jälleen kerran. Oikein mukavaa syksyn jatkoa. t. tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä, hyvää jälkeä siellä miehet saivat aikaan. Kiitos samoin!

      Poista
  5. Tykkään noista syksyn väreistä,ovat kauniin raikkaita.Hienosti vangitsit ne kameralla. Kiitos kivasta postauksesta ja hyvää uutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut kuivaa, niin ehkä siksi väritkin ovat muutakin kuin pelkkää keltaista :)

      Poista
  6. Jee, nyt pääsin minäkin piipahtamaan mummulan tunnelmissa. Kiitti :)
    päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisitte piipahtaneet ihan paikan päälläkin :)

      Poista
  7. Ihana postaus,niin komeita koivuhalkoja.Hyvää alkavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ritva, samoin hyvää viikon jatkoa!

      Poista
  8. Ihana nimi kotipaikallasi... Mustikkavaara ♡
    Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan hyvä ja sopiva nimi, siinä mustikkaisen vaaran kupeessa :)

      Poista
  9. ♥ todella kaunista syksyistä luontoa!

    VastaaPoista
  10. Teillä onkin ollut työntäytteinen Lauantai. Kerätkäähän puut talteen ennenkuin sataa lumet päälle. Kyllä on pihapiiri ja talo ihmeen hyvin säilyny kun ajattelee että ollaan synnytty siellä ja kuudennellakymmenellä jo melkein kaikki lapsukaiset. Ei ole talo kierossa kun on aikanaan hyvin tehty. Sinä olet kuvaamisen mestari ja kiva on vierailla katsomassa noita tuotoksiasi yällä sivustolla. Mukavaa jatkoa, soitellaaan t. Maire

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mukava talkoolauantai oli ja puita jäi sinne kerättäväksikin. Minun kamerani ei paras mahdollinen ole, joten ei siis kuvatkaan, mutta kelpaavat. Hetkinen... minähän en ole kyllä vielä kuudennellakymmenellä aivan heti, vois sanoa että ikä on 40+ :) Kiitos samoin, soitellaan!

      Poista
  11. Ihanoita syksytunnelmia mukavat lähheisten kanssa vietettyä aikaa...Kyllä tämä syksy vaan on kivvaa aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin tällainen lämmin ja kuiva syksy on mukavaa :)

      Poista

Pienikin kommentti piristää :)