keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Juuri kun...


... olin luullut että maalaustauko vain jatkuu ja jatkuu, kun ei ole inspiraatiota - se iski sittenkin - inspiraatio ja into täyttää värillä valkoista kangasta. Näköjään tarvitsee muutaman päivän ja yön aikaa levätä kunnolla, ennen kuin "pystyy" aloittamaan maalauksen.



Harmi vain että maalausinto iski vasta joululoman viimeisenä päivänä; nyt pitää odotella viikonloppuun että voi jatkaa. Vaan tarviihan maalin välillä kuivuakin että voi taas uutta kerrosta tehdä. Kuvassa on taulusta vain yksi kulma, josta näkee vähän mitä värejä olen koko syksyn mielessäni pyöritellyt. Taitaa olla niin, että tuo tuli jo kerralla melkein valmiiksi, paljoa en siihen enää tee, vaan jätän aika vapaasti tulkittavaksi, väreillä ja valolla vielä vähän leikin ja sitten se on siinä!

Ai niin, pitäisi käydä lisää keltaisia sävyjä ostamassa, kun tuohon uppoaa niitä kohtalaisen paljon ja tuubit ovat melko lopussa.

Seuraavakin aihe ja ehkä sitäkin seuraava jo meinaa mielessä pyöriä... ja niihin tuleekin ihan toisenlaisia sävyjä - Ai että, oikein sormet syyhyää, koskahan se seuraava pidempi vapaa olisi :)



Käsiin osui hyllystäni eilen pikkuruinen (n. 3x4 cm) kirja onnellisuudesta. Kopsasin siitä tänne pari sivua.




Ja vielä säätiedotus: Meilläkin on eilen ja tänään ollut tosi lämmin ja märkä keli, taivaalta on tullut lunta, räntää ja jopa vettäkin välillä, ainakin sitä on räystäiltä tippunut.

Ylhäällä oleva talvikuva on viime talvelta, ei nyt ole muutamaan päivään aurinkoa näkynyt.

Mukavaa viikon jatkoa!

14 kommenttia:

  1. Aurinko ei ole pitkään aikaan näkynyt meilläkään. Hiukan lunta ripsotti äsken ja taitaa olla -1 pakkasta. Tuo sinun taulusihan sen auringon meille toi, hieno:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvistä on vieläkin, vaan pimeä aamulla lähtiessä ja illalla tullessa... ehkä se oikeakin aurinko taas pian ilmestyy :)

      Poista
  2. Mieleisiäni värejä on taulusi kulmassa.:) Valoa tähän pimeyteen kaivataankin. Toivottavasti pääset taas pian maalaamaan...
    Hyvin on joku osannut sanoiksi pukea, miten löytää onnellisuuden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat värit jatkuu muuallakin taulussa :) Niinpä, viikonloppuna viimeistään jatkan tuota.

      Poista
  3. Upeat värit taulussasi... nyt jäädään odottamaan paljastusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän aina malttaa olla laittamatta tänne näitä töitäni ihan heti, vaan kun sitä on niin sokea omalle työlle, että pitää saada mielipiteitä ja kritiikkiä :)

      Poista
  4. Kauniit värit taulussasi,hyviä ovat onnellisuuden löytäminen.Mukavaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn värejä, niitä lämpimiä :)

      Poista
  5. Hienot värit, nyt odottelen mitä valmistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotellaan, toivottavasti tuosta tulee valmista ennen kuin ehdin jotenkin tärvellä työn :)

      Poista
  6. Hyvä kun sait penselit kätösiin....;) Mulla tuntuu olevan niin hakusessa....käden ulettuvilla olisi kaikki, mutta..!??
    Pääasiassa kun maalailen siellä Budapestissa ja nyt kun olen ainakin vuoden täällä, niin pitäs jotain saada aikaseksi täälläkin. Ideoita olisi vaan taitaa taiteilija ite olla laiska, vähän taisin saada jo sinusta poveria, että jos lähiaikoina aloittaisin.....;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloittaminen on se haastavin osuus, sitten ei meinaa malttaa lopettaa kun pääsee vauhtiin :)

      Poista
  7. Upeat värit maalauksessasi.
    Jäin lumoutuneena tuijottamaan tuota talvikuvaa, aivan kuin voisi itse astua kuvaan, on niin todentuntuinen tässä näytölläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kerrankin minulla siis onnistunut otos :)

      Poista

Pienikin kommentti piristää :)