tiistai 31. tammikuuta 2012

Kylmää ja vielä kylmempää




Mainitsen heti, että yllä oleva kuva ei ole omani, vaan lainattu julkisesta mediasta. Juuri noin kylmän näköistä oli kun töistä ajelin, paitsi että aurinko taisi olla jo laskenut ja taivaanranta tulenpunainen. Näillä keleillä sitä yrittää pysytellä mahdollisimman tiiviisti sisätiloissa, hrrr.... 

Mittari näytti aamulla -23, äsken oli "vain" -19 astetta. 



Laitanpas tämän hiilestä kumitetun "omakuvan" tänne, vaikkei tosiaankaan ole edes näköinen! Käytin suurta peiliä tehdessäni kuvaa, mutta ei tuosta minua oikein tunnistaisi...

Sunnuntaina tein tämän kotona, kun en viimeksi maalaustunneille ehtinyt menemään. Suttasin paperin mustaksi hiilestä ja siitä aloin hiilikumilla ottamaan valokohtia esille. Silmälasit piirsin hiilellä viimeiseksi. Tämä on nopeasti tehty ja aivan viimeistelemätönkin, kun piti alkaa ruuantekoon...

Mutta tekniikka on kyllä tosi mielenkiintoinen. Aion huomenna ottaa vain hiilivälineet mukaan ja tehdä jonkun toisen kuvan samalla tekniikalla. Yritin etsiä vanhan huivipäisen naisen kuvaa malliksi, mutta aivan sellaista en löytänyt mikä oli mielessä, katsotaan nyt teenkö vanhan naisen vai lapsen, kenties molemmat :)

Niin, tekniikasta vielä jos jotakuta kiinnostaa, että tuota voi vielä jatkaa viimeistelemällä hiilellä ja pastelliliiduillakin, esim. valkoista ja punaista käyttämällä.

Ja vielä silmälaiseista, että en vieläkään ole oikein näitä tottunut käyttämään, vaikka vissiin jo pari vuotta ovat tuossa nokalla keikkuneet. Mieluummin olisin ilman, mutta kun pää tulee kipeäksi jos ei käytä laseja. Ja varsinkin tässä tietokoneen näyttö etäisyydellä näitä tarvii että näkee selvästi.

Kaunista pakkasviikon jatkoa!

perjantai 27. tammikuuta 2012

Päivä Helsingissä


Torstaina lennettiin tytön kanssa kulttuuri/shoppailumatkalle Helsinkiin. Saatiin edulliset lennot, edestakaisin yht. 85 eur / 2 hlöä. 

Kysyvä ei tieltä eksy, vai eksyykö sittenkin... no yhden kerran vähän eksyttiin ja tehtiin reipas aamukävely... jatkettiin taksilla... ja melko monta kertaa tuli kysyttyäkin :) 



Ateneum. 
Tännehän minä halusin ja siellä kävimme. Mitään suurensuurta näyttelyä ei nyt ollut, mutta peruskokoelman vanhat upeat maalaukset oli tosi ihana päästä näkemään. Ne ovat uskomattoman hienoja. Varsinkin Edefeltin suuria maalauksia olisi voinut jäädä katsomaan vaikka kuinka kauaksi aikaa... upeita!


Ostin itselleni tämän Ateneum oppaan mukaan (tarjouksessa 7 eur), jossa nuo kaikki kokoelmien aarteet on paitsi kuvina, myös tekstiä.

Muutama sivu näytteeksi.

Ruokolahden eukkojen hameet ja huivit... voi miten aidosti ne on Edefelt maalannut, kuin kangasta voisi koskettaa... ja tuon ryppyisen naisen kasvot läheltä katsottuna :) ... upeaa työtä, ja vuosiluku on 1887 !!


Tätä pikkuruista taulua tutkimme "nenät lasissa" (vai olikohan siinä edes lasia :) Niin pikkutarkkaa työtä on taiteilija tehnyt tuossakin pöydän asetelmassa.


Pekka Halonen, mieleen tulee lumiset metsämaisemat, ainakin minulle. Häneltä oli henkilökuvia siellä esillä useitakin, kuvassa yksi.

Eikä kulttuuriosuus siihen jäänyt, vaan löysimme kuin löysimmekin S-Gallerian ja Johannan ja Tuulan näyttelyyn. Siellä oli ihania iloisia ja valoisia tauluja, molemmilla, isoja pienempiä ja pienenpieniä :) Ja se jättiläisen matkakeppi aarteineen. Hienoja teoksia kaikki, oli mukava päästä käymään, kun bloggerin kautta on aiemmin noita maalauksia ihastellut.

Sitten shoppailtiin lisää, ajeltiin sekä bussilla että ratikalla, käveltiin, käytiin syömässä...







 ja taas käveltiin... niin että jalat oli kyllä ihan kipeät kun bussiin lentokentälle ja vihdoin paluukoneeseen istahdettiin illalla. Kaiken kaikkiaan oli hyvä päivä!!

Vielä pitää mainita, että oli siellä sokkeloista... Käveltiin Forumin kulmilta Kamppiin, siis ihan ulkona lumisella kadulla ylämäkeen - Kampin kierroksen lopuksi päädyttiin sisätiloista maan alle pitkään ja leveään kävelykatuun ja sitä kautta takaisin Forumiin, siis sieltä kallion sisästä... aika jännä että sellaisia tunneleita menee kaupungin alla sinne ja tänne. Niin ja vielä se, että ostoskeskuksista on tosiaankin poistettu kaikki istuimet - ihan pakko on vähintään kahvikupillinen ostaa, että pääsee hetkeksi istumaan.

Kesäkelillä uudelleen!

tiistai 24. tammikuuta 2012

Big big dream

Sain Sirpalta Kuvien tarinaa -blogista mukavan unelmointi haasteen:

Jos minulla olisi kaikki maailman rahat, mitkä viisi tärkeintä kohdetta hankkisin ilman materiaalisyyllisyyttä?

Niin monesti on tullut unelmoitua siitä lottovoitostakin että ei pitäisi olla vaikeata :)

1.  Ostaisin riittävän suuren, sopivan ja hyvän talon kodiksi meidän perheelle.

2.  Varaisin meille ulkomaanmatkan, voitaisiin käydä ihan vaikka sekä Italiassa että Kreikassa samalla kertaa! Ja meidän Leevi-koira pääsisi siksi aikaa täysihoitoon koirahoitolaan.

3.  Kesämökki olisi ihana, sellaisen siis hankkisin. (Vai olisko auto sittenkin... no tuli pakoputki korjautettua entisestä, että kyllähän sillä vielä ajaa, ei se auto niin tärkeä ole.)

4.  Tekisin molemmalle lapselle rahatalletukset pankkiin tulevaisuuden varalle. Muutenkin tietysti heidän tarpeisiinsa voisi "kaikilla maailman rahoilla" saada tärkeät hankinna tehtyä, kerrankin.

5.  Toteuttaisin oman haaveeni, eli perustaisin sen yrityksen. Sen kautta voisin tuoda iloa ja hyötyäkin melko monen ihmisen arkeen (ja mikseipä juhlaankin) täällä lähialueella. Varsinkin voisin huomioida esim. vanhuksia ja lapsia niillä "kaikilla maailman rahoilla" sen yrityksen välityksellä. Niin ja työllistää muutaman koulunsa käyneen nuoren siinä samalla.

Olipa se mukavaa, kiitos!

perjantai 20. tammikuuta 2012

Torinranta aamuhämärissä


Muutamina aamuina, kun olen tytön vienyt autolla kouluun (tai siis Pikisaareen vievän kävelysillan alkuun) olen ihastellut Oulun torinrannan maisemia. Tänä aamuna päätinkin unohtaa kiireen hetkeksi ja pysähtyä ottamaan muutaman kuvan tuosta aamuhämärän rauhallisuudesta. Tässä pieni kierros:

 Kaupungin puoleisella reunalla vanhat vaaleat suola-aitat rivissä.


Kuinka ollakkaan, ravintolan nimi on Suola-Aitta.


Merikapteeni Johan Fredrik Petrellin palatsi (1884), joka eri omistajien jälkeen on nykyisin ravintolakäytössä.


Toripolliisi valppaana vahtii kulkijoita kesät talvet.


Kauppahalli (1901), jossa poikkesin sisälläkin. Siellä ukot istuivat jo aamukahvilla uutisoimassa keskenään, presidenttipeli lienee ollut aiheena. Jos ohi ajaa vähän ennen kahdeksaa, ukot jonottavat pihalla oven avautumista :)


Meren puolen vanhat aitat ovatkin punaisia. Pannukakkutalosta kajastaa jo valoa, taidetaan taikinaa siellä jo valmistella.


Kenkäkauppiaskin lienee jo saapunut,  kun noin kirkkaat valot näkyy ovesta. 


Ensimäisenä aamulla kuulin mieluisaa ääntä torilla, lintujen laulua! Siellä ne sirkuttivat ja tuossa pikkulintuja näyttää olevankin jotain nokkimassa makasiinin edustalla.

Kuului siellä myös aura-autojen kolinaa, traktoreita lunta pukkaamassa sekä moottorisahan ääntä! Taisi joku remontti olla käynnissä yhdessä aittaryhmässä, sieltä se sahaus kuului.


Nämä aitat katselevat merelle päin, josko sieltä olisi laivoja kotiutumassa. 


Voi ei... mikä on ollut noin tärkeä viesti että pitänyt infotaulu sotkea, eihän tuosta tuherruksesta saa edes selvää, höh. 


Lunta riittää, tuokin on kuin kermakakku, josta on jollakin kulkijalla, tai useammallakin pitänyt päästä menemään ylitse. 


 Taka-alalla kirjasto, etualalla teatteri. Teatterin seinään heijastui projektorista vaihtuvia kuvia ja mainoksia.

Tänään olikin kiireinen työpäivä ja hyvä niin. Tykkään enemmän pienestä kiireestä, kuin joutenolosta, ainakin työpaikalla. Puhelinkin soi ihmeen paljon juuri tänään, keskus varmaan 30 krt ja oma työpuhelin ainak 15 krt + ihan oma luuri ehkä 10 krt ja viestit päälle...

No nyt on pari päivää vapaata, lienee jonkinmoinen siivouspäivä huomenna, ehkä... ja jossain pitää jotakuta käyttää, olikohan tyttöä kangaskaupassa tms... no ainakin saa aamulla nukkua pitkään :)

Ja sunnuntaina äänestämään, äänestäisiköhän Paavoa, tai Paavoa, vai Paavoa.... 

Hyvää viikonloppua!

torstai 19. tammikuuta 2012

Kaksi valmista



Nämä värikkäät sukat valmistuivat muutama päivä sitten, oikein mukavat ja lämpimät.



Tiistaina selvisin siitä ensimäisestä näyttötutkinnosta, vieläpä hyväksytysti :) Saa nähdä miten käy loppujen lopuksi, pysyykö ruksi tuossa ylimmässä ruudussa jatkossakin. 

Keskiviikkona menin maalaustunneille ja aloitin maalaamaan jälleen kerran yhdenlaista maalaismaisemaa. (Psst: siihen tulee myös lehmiä :) Taidanpa jatkaa sitä sunnuntaina vähän, että saan väripaletilta värit hyötykäyttöön. 

Seuraavalla kerralla pitäisi harjoitella/tehdä omakuva hiilellä. Niin että ensin mustaa kokonaan paperin ja siitä alkaa nostamaan valokohtia esiin ottamalla hiiltä pois hiilikumilla tai säämiskällä. 

Sitten pitäisi tehdä johonkin työhön sateenkaari.... ennen kuin aletaan (jo helmikuussa) elävää mallia piirtämään. Huh, kiirettä pitää :)  Taidankin yhdistää tuohon aloittamaani maalaismaisemaan sen sateenkaaren värit jollain lailla, jos onnistuisi.


lauantai 14. tammikuuta 2012

Valkoista

Päivän kuva voisi olla tällainen ...


tai tällainen...



... tai vaikka tämä. Nyt riittää lunta joka puolella. Onneksi tänään ei ole satanut ja aurinkokin näyttäytyi pitkästä aikaa. Tai sitten en ole vain ollut näkemässä sen näyttäytymistä viikkoon, kun aamulla lähtiessä on pimeää, samoin illalla kotiin palatessa.




Valkeita ovat nämäkin maitopurkin lehmät ja valkoista on toki maitokin. Paitsi valkoisia, yksi musta ja kaksi sinistä lehmää on kevytmaitopurkin kyljessä :)



Rasvaton maito on nykyään kissapurkissa. Kuvassa maitoa tippuu kukista!



Edelliset purkit on tosi kivoja, mutta entäs tämä, mitä meille useimmiten kaupasta kannetaan, eli 1,5 litran rasvaton maito. Siinä on kuvituksena tällainen nahkatakki.

Siinäpä varmaan tarpeeksi näistä purkeista valkoisine sisältöineen...
Meillä muuten syötiin tänä aamuna riisipuuroa :)


Tintti värjöttelee pihapihlajassa.

Kävin tänään O. Jauhiaisen museossa Kiimingissä. Siellä on taideopettajamme Jaanan näyttely parhaillaan, upeita, hienoja maalauksia!! Avajaisiin en viime keskiviikkona päässyt, mutta Jaana oli tänään paikalla ja olipa mukava kuulla taiteilijan itsensä kertovan taulujen tarinaa ja maalaustekniikasta. Tässä linkki näyttelyn esittelyyn Kosketus.

Edellisen postauksen kommentissa kysyttiin onko yläkuvan maalaus omaa tuotantoa. Kyllä se on, Kaamoksen kajo, 2010. Rajasin sitä tuohon bannerikuvaan, joten aivan koko taulua siinä ei näy. 

Ja vielä, että ainakin minulla on ollut viime päivinä ongelmia bloggerin kanssa. Esim. edellisen postauksen kommentteja en pääse enää näkemään tai itse kommentoimaan, vaan näkymä jumittuu kokonaan. Niin että kiitoksia nyt tätä kautta kaikille!


tiistai 10. tammikuuta 2012

Lyhyt oppitunti


Tervehdys! Minunhan pitäisi olla opiskelemassa tänään, mutta olipas niin vähäinen osallistujamäärä (vain minä!) ettei siinä kovin kauaa jakseltu opettajan kanssa toisiamme katsella :) Sain pikkuisen yksilöopetusta markkinointiin liittyen ja etätehtävän vierailla tietyssä lankakaupassa tiettyjä havaintoja tekemässä.

Yksi ko. ryhmän opiskelijoista avasi tänään lankakaupan. Hyvin oli asiakkaita ollut koko avajaispäivän ja tulihan siltä minullakin pari kerää sukkalankaa ostettua, avajaistarjouksesta. Hieno oli uusi liike ja tosi paljon valikoimaa, ihania lankoja hylly toisensa perään... vähän erikoisempia lankamerkkejä kuin mitä täällä kaupoissa on yleensä tarjolla. Onnea ja menestystä toivotan uudelle yritykselle!



Valitsin mahdollisimman iloisen väriset langat ja meinaankin ihan itselle näistä sukat kutoa, kunhan tässä innostun aloittamaan jonain iltana.



Eilisillan kuu tässä kuvassa, jonka nappasin koiran lenkityksen jälkeen.


sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Hetki aurinkoa


Kyllä vain, aurinko se siellä kurkkii lumisten puiden takaa.



Vielä vähän lähemmäksi zoomattuna. Kovin kauaa se ei näyttäytynyt, mutta hyvä tuokin ja huomenna jo pikkuisen pidempään.

Äsken kun vein pojan luistelemaan (malttoi vain käydä välillä syömässä kotona), tummalla taivaalla kumottikin täysikuu ja pilvet lipuivat valaistuna kehänä kuun ympärillä.



Aamun piristysjuoma: mansikoita, appelsiini, vähän jogurttia (kun banaanit olivat loppuneet) ja maitoa.



Surautus tehosekoittimella ja monta annosta herkkua oli valmiina.



Tyttö sai houkuteltua päivällä kirpparikäynnille ja ihmeen paljon ostettavaa löysin itsellekin; Pieni pohjustettu maalauspohja (3 €), Suomen historian kirja (1 €), Mietekirja (1,5 € sis. kauniita kuvia) ja juuriharja (1,5 €).

Ai että mitä ihmettä teen lukion historian kirjalla... niinpä, olenhan lukioni jo kymmeniä vuosia sitten käynyt.  Selasin kirjaa ja siinähän oli hienoja kuvia, myös suomalaisesta maalaustaiteesta. Eikä historian kertaus ole muutenkaan pahitteeksi, varsinkaan tällaiselle huonomuistiselle.  Ja jos iltalukemista puuttuu, niin tuon lukeminen varmaan alkaa unettamaan :)

Vaan ei auta, pian on nämä vapaat taas ohi ja aamulla paluu arkeen edessä.

Laulun sanoin, tässä hetkessä:

"Turha hartioilla huomista on kantaa,
nyt kun taivaanranta hehkuu purppuraa...

Katso siipiin perhosten,
ne ei lennä miettien
kuinka pian lämpö kesän häviää..."

perjantai 6. tammikuuta 2012

Loppiaisena

Kuusi riisuttiin koristeista ja pistettiin pakettiin, ikkunatähti ja kynttelikkö samoin. Kransseja ja muita koristeita keräsin varastoon niitäkin, vielä on joulutaulut ja muutamia tonttuja... Nuutinpäivä on edessäpäin, että siihen mennessä loputkin joulusta saan kerättyä seuraavaa odottamaan.



Tänään on satanut taas hurjasti lisää lunta... ikkunasta näkyy tällaista.



Ja toisella puolella taloa näkyy tällaista, aikalailla valkoista on siis jokapuolella.

Tämän jälkeen lähden taas ulkoilemaan lumikolan kanssa pihalle. Siinä samalla saa hyvää hyötyliikuntaa.



Aamupäivällä satuin vilkaisemaan tv'tä, ja jäin tuijottamaan kun sieltä näkyi näin huimia maisemia. Yle Teeman ohjelma Hurtigruten laivamatkalta pitkin Norjan rannikkoa. Ohjelma olisi kestänyt tuntikausia, mutta enhän minä sitä kovin kauaa ehtinyt seurata. Sitä näyttää tulevan vielä moneen otteeseen ja netistäkin voi käydä katsomassa.




Aivan uskomattomia maisemia!




Ja yhtäkkiä esiin puhtkahtaa hurjan paljon taloja korkeiden vuorien välissä, hienon näköistä. Ja se rannikko on pitkä... Millaistahan tuolla on näin talvella, varmaan kylmää... Trondheimissähän vasta uutisoitiin siitä maanvyörymästä, se oli kyllä hurjan näköistä kuvissa... toivottavasti maa on lakannut vyörymästä.

No niin, lumikola kutsuu... ja koirakin kitisee tuolla ovella, joten nyt on mentävä :)



tiistai 3. tammikuuta 2012

Tammikuun kuvia


... kalentereista.

Taivasta olisin kuvannut, mutta tiedän etten saa sitä kameraan taltioitua. Taivas oli nimittäin vähän aiemmin ulkona tumman sininen, kuu, tähtiä ja nopeasti likkkuvia pilvihahtuvia...



Keittiön seinäkalenterissa tammikuu näyttää näin herkulliselta. Värit on kyllä juuri sitä mitä nyt tarvitsee, energisen keltaista, pirteää...  Pitääkin ostaa isoja appelsiineja kaupasta, jos ne piristystä toisivat tähän väsytykseen. Onneksi perjantaina on Loppiainen ja siis vapaapäivä, eli vähän lyhyempi työviikko näin joululoman jälkeen.

Valoisaa viikon jatkoa!