sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Ohi on


Näyttely on nyt purettu ja taulut haettu kotiin. On niitä jo niin lukuisa määrä että pitäisi kyllä jostain säilytys- ja työtila hankkia tuolle harrastustoiminnalle, ehkä sekin vielä jossain vaiheessa järjestyy. Nyt sain taulut vielä "upotettua" tänne huusholliin pienellä järjestelyllä, paitsi yhden (Tulppaanit) minkä saan ottaa töihin mennessä mukaan vietäväksi uuteen kotiinsa :) Tuolle samalle taululle olisi kuulemma ollut toinenkin ostaja tarjolla, kertoi kahvilan rouva tänään.

Mielelläni olisin useammastakin taulusta luopunut, niin saisin taas maalata lisää, on se vain niin mieluista tekemistä. Ja aiheita pyörii mielessä nyt ainakin kolme, mitä niin tekisi mieli alkaa kankaalle hahmottelemaan. Vaan eipä sitä aikaa nyt tunnu oikein olevan, töiden lisäksi ensi viikolla on taas tiedossa vanhempainiltaa ja oli jotain muutakin vielä, pitänee tutkia kalenteria että muistaa olla oikeissa paikoissa oikeisiin aikoihin.

Kuvassa ei kuitenkaan ole kalenteri vaan näyttelyissä mukana ollut vieraskirjani:



Kuten Maikku edellisen kommentissa kirjoittikin, on vieraskirjan tutkiminen näyttelyn jälkeen yksi mieluisa asia. Heti otin tämän käsittelyyn kotiin tultuani ja peräti 9 sivua oli siihen lisää nimiä kertynyt, tosin monet kävijät jättävät nimensä näihin laittamattakin. Kaikista nimikirjoituksista ei välttämättä selvää saa, mutta kiva että sentään ovat puumerkkinsä jättäneet :)

Pyhäinpäivä ja tämäkin päivä oli kovin harmaa, märkä ja pimeäkin kun lumet ovat lähteneet. Siispä on ollut hyvä polttaa kynttilöitä valoa tuomaan ja tunnelmaa luomaan. Tosin mihinkään joulutunnelmaan ei minun mieleni vielä näin syksyllä suostu innostumaan, vaan onhan tässä vielä aikaa.

Tämä runo tuntuu nyt jotenkin sopivalta tähän hetkeen:

En luovuttaisi.
Pitäisin kiinni viimeiseen asti.
Mutta lupaa kysymättä
tuuli riipii puusta
viimeisenkin lehden.
Seuraksi jää vain sade,
jonka pakkanen jäädyttää,
tuuli kuivattaa
ja aurinko jälleen sulattaa.

Vain luopumalla
voi antaa tilaa sille
mikä edessäpäin
odottaa jo idullaan.
                              Hanna Ekola

Mukavaa marraskuista viikkoa!

5 kommenttia:

  1. Paljon kertyi nimiä vieraskirjaan. Niitä on varmasti kiva katsella jälkeenpäin.
    Niin kauniin, aikaan sopivan runon olet laittanut. Kiitos siitä.
    Oikein hyvää syksynjatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tuota kirjaa on selailla ja katsella vanhempiakin näyttelyitä. Kiitoksia samoin!

      Poista
  2. Kaunis runo,paljon on vieraskirjassa nimiä,mukava on sitä lueskella.Mukavaa marraskuuta:)

    VastaaPoista
  3. Niin, sinulla taas yksi näyttely pidettynä ja muisteloita siitä mm.vierakirjan sivuja selaten. Minäkin pyytelen kävijöitä nimensä merkkaamaan, sanoin että olisi sitten vanhainkodin kiikkustuolissa luettavaa..
    Kahdessa paikassa mullakin meneillään näyttely. Kokkolan Lähetyssopessa ja Kälviän Lähimmäisen Kamarilla. Molemmat seurakunnan tiloja. Nyt olisi hyvä ripsuta seinät ja järjestää taulujen säilytyskomero. Muutamaa vähempänä saan minäkin kerätä esilläolon jälkeen. Hyvä saada myyntiä, kehystyskustannuksetkin aikamoiset.
    Tämä kaamosaika jotenkin voimia vievää, ei oikein mitään tapahdu, tarkoitettukin kai lepoon. Hyvät sulle!

    VastaaPoista

Pienikin kommentti piristää :)