sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kalimera!


... tarkoittaa Hyvää huomenta kreikkalaisittain. Iltapäivän puolella toivoteltiin "Kalispera". (Eihän niitä noin varmaankaan kirjoiteta, mutta tuolta se kuulostaa :)

Tänään kuvia Lindokselta, missä kävimme opastetulla retkellä. Sinne lähdettiin heti aamupalan jälkeen ajelemaan bussilla, kaksikerroksisella, joka tuli aivan täyteen. Paikallinen retkiopas (oli syntynyt Suomessa, mutta asunut Rhodoksen saarella koko ikänsä) tiesi "kaiken" Kreikan ja saaren historiasta ja vuolaasti kertoi meille tarinoita meno- ja tulomatkan aikana ja perillä. Oli tosi mielenkiintoista ja mukava kuunnella!



Ensimmäiset aasit nähtiin bussilta alas laaksoon kävellessä.

Sitten kokoontumisen ja opastuksen jälkeen osa jäi alas kaupunkiin kiertelemään ja shoppailemaan, osa lähti ylös Aasien kyydittämänä (eri reittiä) ja me suurin osa lähdettiin oppaan perässä kiipeämään portaita ja kujia pitkin kohti Akropoliksen huippua.



Tässä taidetaan olla levähtämässä ensimmäisellä välipysäkillä, mistä oli jo upeat maisemat alaspäin.





Tuonne ylös lähdettiin matkaa jatkamaan. Vanhassa portaikossa ei paikoin ollut minkäänlaisia kaiteita, retkiryhmiä oli paljon liikkeellä, joten tosi varovaisesti oli mentävä. 






Pysähdyspaikalla ennen viimeisiä korkeita portaita huipulle. Opas siinä valkoisessa asussa. Yritän välttää kuvia, missä ihmisiä näkyy tunnistettavasti, mutta laitan nyt muutaman, muuten tulisi pelkkiä puidenlatvoja ja pilvetöntä taivasta :)


Aivan huipulla, Pallas Athenen temppelin rauniot, +34 asteen lämpö ja huikeat näköalat.





Lindoksen kaupunki valkoisine taloineen alhaalla.


Sydämen muotoinen järvikin alhaalla näkyy.


Tästä voi lähteä vain alaspäin, takaisin kohti laaksoa ja kylää kauppakujineen... ja juuri puristettua appelsiinimehua!



Paikallinen kellotorni toimi hyvin maamerkkinä.


Lehvästöt kattoina antoivat suojaa auringonpaahteelta.



Vielä näkymä alhaalta ylöspäin.



Huomattiin vuohia kiipeilemässä ylhäällä kivillä. Yhden sain kuvaan ja samalla tuli nuo lehdet sattumalta  nätisti yläkulmaan :)


12 kommenttia:

  1. Monet kerrat Rhodoksella tullu käytyä mutta tuo Lindoksen reissu tekemättä. Kivat maisemat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla monelle tuttu paikka tämä.

      Poista
  2. Voi tavaton kuinka upeita maisemia ja kuinka paljon kaikkea mielenkiintoista katseltavaa :) Upeaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä paljon katseltavaa ja erilainen kulttuuri, mielenkiintoista.

      Poista
  3. Ihanaa olla etelän auringopaahteessa, kun meillä täällä on kylmää ja pimeää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, olisipa voinut vähän pidempäänkin olla.

      Poista
  4. Kauniita kuvia,monta paikkaa tuli mieleen,voi kun alkoi tekemään mieli mennä sinne.Mukavaa pyhäiltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli päästä käymään. Kiitoksia samoin.

      Poista
  5. Kalispera. Tuo viimeinen kuva on hieno.
    Kuumalla ilmalla kipuaminen tuonne ylös...hengästyttää nykyään ajatuskin. Hienot näkymät ylhäältä käsin.
    Kyllä voisin vaihtaa maisemaa...lämpöisempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiivetessä tuli lämmin ja kieltämättä hengästytti melkolailla, vaan kyllä kannatti kiivetä :) On tässä totuttautuminen taas talveen.

      Poista
  6. Oo,mahtavan hienot kuvat! Kiitos kun jaoit!

    VastaaPoista

Pienikin kommentti piristää :)