keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Juhannuksen alla



Oli se viimeinen näyttötutkintotilaisuus tiistaina (työpäivän jälkeen). Mukavia ihmisiä olivat arvioijat, esitykseni ohessa liiketoimintasuunnitelmasta ja siihen liittyvistä asioista keskusteltiin. Olihan se mukavaa kuulla asiantuntijoiden mielipiteitä näistä asioista mitä itse on miettinyt kuukausikaupalla.

Pyysivät, jos voisin näyttää kuvia maalaamistani tauluista, joten niitäkin katseltiin ja niistä juteltiin, vaikkeivät ne oikeastaan juuri mitenkään tähän asiaan liity, no ehkä ihan vähän. 

Välillä minut poistettiin luokasta! En tehnyt tuhmuuksia, vaan piti odotella ulkopuolella kun arvioijat arvioivat.

Sitten päästettiin takaisin luokkaan ja miespuolinen arvioija sanoi että "auton sinä tilasit ja auton sinä saat" (en siis ole toki oikeasti tilannut mitään autoa...) Toinen naisista jopa kehui lopuksi mekkoani :) Ja kyllä siinä lopuksi sitten ihan onniteltiinkin kädestä pitäen ja sanoivat että vaikka paperit menevät jonnekin lautakunnalle, josta sitten virallinen todistus tulee elokuussa, on tämä nyt niin kuin suoritettu ja läpäisty! 

Vaikka loma alkaa vasta heinäkuussa, onneksi ensi viikonloppu on piiiitkä, aurinkoinen ja lämmin!?!?!

Vielä yksi työpäivä ja sitten:




Minä avaan syömmeni selälleen 
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen 
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on Juhannus 
ja juhla ja minttumaari,
ja jos minä illoin itkenkin, 
niin siellä on sateenkaari.

Eino Leino

Hyvää Juhannusta!!

13 kommenttia:

  1. Onnea ja oikein hyvää juhannusta:)

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon näytön onnistumisesta! Ja mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  3. Oikein paljon Onnea suorituksestasi! Ja oikein hyvämielistä, iloista juhannusta!

    VastaaPoista
  4. Onneksi olkoon, hyvästä tuorituksesta:) Mukavaa juhannusta.

    VastaaPoista
  5. Onnea suorituksesta ja mukavaa Juhannusta:)

    VastaaPoista
  6. Oikein ihanaa ja mukavaa Juhannusta ;)

    VastaaPoista
  7. Onnittelut!!! Ihanaa juhannusta Anja.

    VastaaPoista
  8. ritva, Kuukki, mummeli, Askartelin itte, Irma, Valokki ja sirpa kiitoksia paljon jokaiselle yhdessä ja erikseen :)

    VastaaPoista
  9. Onneksi olkoon suorituksesta,kaiken hässäkän keskellä,se on iso juttu.

    tv.mummi ja ukki

    VastaaPoista
  10. Kiitoksia kovasti mummille ja ukille!

    Samoin kiitoksia Riitta Sinikalle ja hyvää juhannusviikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  11. Ehkä tämä tulee hieman myöhässä mutta ihanaa juhannusta ja onnea onnistuneen opiskelun päättymisestä. Olitpas löytänyt kauniin runon loppuun, piti lukea montakertaa. T. Maire

    VastaaPoista
  12. Paljon kiitoksia Maire!! Piti etsiä tuo runo, kun osa siitä pyöri mielessä :)

    VastaaPoista

Pienikin kommentti piristää :)