tiistai 6. maaliskuuta 2012

Ilon aiheita


Kiitoksia ritvalle jolta sain haasteen kertoa 10 ilonaihetta elämässä. Joten ei muuta kuin listaamaan, veikkaanpa että tähän tulee sekä isompia että pienempiä ilonaiheita:

1. Tietysti perhe ja lapset, monesti he saavaat hymyn huulille. Kun tulin tänään töistä, olivat tehneet ruokaa, tagiatelle bolognese (mainittakoon erikoismausteena tilli :) ruoka oli tosi hyvää!

2. Toki tämäkin perheeseen kuuluu, mutta mainitaan nyt erikseen, aina iloinen ja vilpitön Leevi-koira. Sanomattakin selvää että paitsi työtä, koiruli aikaansaa myös ilon hetkiä, ja välillä vie minuakin ulkoilemaan :)

3. Loma, joka alkoi tänään, 3 pv + viikonloppu. Johonkin olin jo tuhlannut 2 pv talvilomaviikosta, mutta hyvää tämäkin pätkä tekee.

4. Työ. Kyllä vain, ilonaihe se on (muutenkin kuin palkkapäivänä). Vaikka välillä stressaa ja uuvuttaakin, ihan hyvillä mielin töihin vielä on mennyt. Ja toki työkaverit, osa samoja koko 20 v ajalta.

5. Terveys. Mitään diagnoosia ei toistaiseksi ole tehty, lienee hyvinkin ilonaihe. Kun vielä saisi kuntoa paremmaksi niin mikäs tässä ollessa.

6. Kesä! Minulle riittäisi yksikin vuodenaika, jos se vain olisi kesä.

Sateenkaari Inarissa 2009


7. Luonto. Luonnon ilmiöt ja ihmeet ovat ilon aiheita. Ja kaikki kauniit maisemat, auringonlaskut, aamukasteet... niin ja lapin luonto vielä ihan erityisesti.

8. Taide. Maalaaminen on iso ilo, kun siihen on vain aikaa ja tilaa. Mutta paitsi maalaaminen, on taide muutenkin kiintoisaa katseltavaa, näyttelyt, tv-ohjelmat, kirjat...  

9. Kirjallisuus. Tosi ihanaa on kun löytää hyvän kirjan mitä lukea iltaisin, viimeksi löysin oikein kaksi kirjastosta. Ja vielä useammin lueskelen / katselen luontokuvakirjoja, runokirjoja, lehtiä... ja tietysti Aku Ankkaa, kuten ehkä olette huomanneetkin :)

10. Unelmat. Unelmat ovat ihan oma ilonaihe, mitä kukaan ei voi viedä, unelmia pitää ihmisellä aina olla!

11. Lepo ja uni, jäätelö, piha, kukat, käsityöt, muistot, sukulaiset, blogit.... 


Hupsista, vaikka luulin että saanko edes kymmentä kohtaa keksittyä, näitähän olisi oikeasti vaikka kuinka paljon, eikä edes tarvi keksiä, ihan oikeita ovat. Tästähän tuli ihan iloiselle mielelle :)

Kenellä ei vielä tätä haastetta ole, otappa tästä mukaan!


3 kommenttia:

  1. Kiitos kun otit haasteen vastaan,kyllä niitä ilon aiheita löytyy paljon,aurinkoisia päiviä Anja;)

    VastaaPoista
  2. Paljon on ilon aiheita, kun vain huomaa ne ja muistaa niistä iloita.

    VastaaPoista

Pienikin kommentti piristää :)