lauantai 14. tammikuuta 2012

Valkoista

Päivän kuva voisi olla tällainen ...


tai tällainen...



... tai vaikka tämä. Nyt riittää lunta joka puolella. Onneksi tänään ei ole satanut ja aurinkokin näyttäytyi pitkästä aikaa. Tai sitten en ole vain ollut näkemässä sen näyttäytymistä viikkoon, kun aamulla lähtiessä on pimeää, samoin illalla kotiin palatessa.




Valkeita ovat nämäkin maitopurkin lehmät ja valkoista on toki maitokin. Paitsi valkoisia, yksi musta ja kaksi sinistä lehmää on kevytmaitopurkin kyljessä :)



Rasvaton maito on nykyään kissapurkissa. Kuvassa maitoa tippuu kukista!



Edelliset purkit on tosi kivoja, mutta entäs tämä, mitä meille useimmiten kaupasta kannetaan, eli 1,5 litran rasvaton maito. Siinä on kuvituksena tällainen nahkatakki.

Siinäpä varmaan tarpeeksi näistä purkeista valkoisine sisältöineen...
Meillä muuten syötiin tänä aamuna riisipuuroa :)


Tintti värjöttelee pihapihlajassa.

Kävin tänään O. Jauhiaisen museossa Kiimingissä. Siellä on taideopettajamme Jaanan näyttely parhaillaan, upeita, hienoja maalauksia!! Avajaisiin en viime keskiviikkona päässyt, mutta Jaana oli tänään paikalla ja olipa mukava kuulla taiteilijan itsensä kertovan taulujen tarinaa ja maalaustekniikasta. Tässä linkki näyttelyn esittelyyn Kosketus.

Edellisen postauksen kommentissa kysyttiin onko yläkuvan maalaus omaa tuotantoa. Kyllä se on, Kaamoksen kajo, 2010. Rajasin sitä tuohon bannerikuvaan, joten aivan koko taulua siinä ei näy. 

Ja vielä, että ainakin minulla on ollut viime päivinä ongelmia bloggerin kanssa. Esim. edellisen postauksen kommentteja en pääse enää näkemään tai itse kommentoimaan, vaan näkymä jumittuu kokonaan. Niin että kiitoksia nyt tätä kautta kaikille!


12 kommenttia:

  1. Minulla näkyy edelliden postauksesi, kommentteineen.
    Arvelinkin, että bannerikuva on omasi.

    Teillähän on hauskoja maitopurkkeja, etenkin
    tuo kissa- ja ei paha tuo nahkatakkipurkkikaan.
    Luntakin teillä näyttää olevan ihan omiksi tarpeiksi.

    Mukavan talvista viikonloppua, Anja.

    VastaaPoista
  2. Muistatka Anja kun ennen meille tuotiin maito pänikässä suoraa navetasta, semmoista lypsylämmintä maitoa. Ja mustatko kun naapurin Ilmi ja Lehtinen hakivat pienillä päniköillä meiltä maitoa, Ilmillä oli litran pänikkä ja lehtisellä 1,5 litran, saatoit olla niin pieni ettet muista mutta minä muistan sen kuin eilisen. Ihania talvisia kuvia oot taas ottanut ja riisipuuroa keitellyt. Kuinkas ollakkaan, minäkin laitoin just riisit likoon ja ostin päivällä punaista maitoa huomen- aamuiseen riisipuuroon.....se onkin parasta puuroa mitä tiedän....siispä aamulla herkutellaan. Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa. t. tarja

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihanat maisemat tellä siellä on, ja niin mukavia maitopurkija,mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  4. Loistavat kuvat sait, valon ja varjon hienoinen leikki, tykkäsin!

    Ihan piti nousta kattomaan mitä kuvaa mun maitopurkkini, no lehmiä tietysti.
    Aina pitäs mennä silloin näyttelyihin kun taiteilija itse on paikan päällä. Koska silloin saa enenmän itekin irti kokonaisuudesta. Ihmiset kun ovat vaan niin arkoja kyselee. Minä kyselen jos en oikein kaikkea ymmärä, niin jopas selviää sellaisetkin asiat jota ei ole heti hokanut...;)

    VastaaPoista
  5. Hienoja nuo lumikuvat! Kivoja kuvia maitopurkeista. On hyvä, kun vaihtelevat niitä, joskus oli kauniita kesäkukkia, nekin oli hauskoja. Kaunis tuo bannerikuvasi ja arvelin myös että omaa taidettasi. se on hieno lahja, kun osaa maalata , itse en osaa yhtään mitään saada aikaiseksi pensselillä.
    Oikein hyvää sunnuntaita sinulle.

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia sirpa, lumi riittäisi jo tälle talvelle :)

    Tarja, muistanhan minä Ilmin pääläreineen ja varsinkin loppuajoiltaan, kun hänellä jo näkökin oli tosi huono. Lehtistä yritin palauttaa mieleen... pitkä luisevan oloinen mies harmaassa takissaan..? Kiitos samoin.

    Kiitos ritva, samoin!

    Kiitti Maikku! Minä sain kysellä siellä itsekseni museon esittelijäpojalta O. Jauhiasen perusnäyttelystä, kun ei vielä muita ollut paikalla mennessäni. Hyvin hänellä olikin tietoa, viisastuin kovasti :) Ja Jaanan teokset avautuivat hyvin tarinoiden myötä, muuten olisikin jäänyt paljon kysymyksiä mielen päälle.

    Kiitos mummeli, onhan se mukava pöydässä katsella välillä erilaisia purkkeja :) Mieli tekisi maalaamaan ja aiheita on ajatuksissa, kun vain aikaa riittäisi.

    Vieläkin pitää vähän valittaa tästä bloggerin toiminnasta, en nimittäin pääse kommentoimaan blogeihin, joihinkin vain on onnistunut viime päivinä. Näyttö jumittuu... toivottavasti ei ole pitkäkestoinen ongelma.

    VastaaPoista
  7. Minä tuota maitopurkin kissaa ihailen päivittäin.Mielestäni se on hieno taideteos.
    Kauniita on lumiset hanget valoinenn ja varjoineen.

    VastaaPoista
  8. Maisemat ihanan pehmoiset ja valkoiset. En ole nähnyt noin hienoa kissakuvalla koristettua maitopurkkia. Käy vilkaisemassa blogissamme koruja, sinne on tulossa tämän kuun aikana lisää koruja, sekä arvonta.

    VastaaPoista
  9. Raija/A niin minäkin, siispä siksi sen kuvasin :) Kaunista mutta kylmää tuolla ulkona.

    Hei Aiselu, sinulla onkin ihana kissa kuvassa :) Minäpä tulen koruja kurkkaamaan.

    VastaaPoista
  10. Hei!
    Siis tuollasiako on maitopurkin kylet nykyään, voi kauhee, kyllä nuo kissapurkit oli kauniita, itse juon rasvatonta maitoa, ja tykkäsin tottakai noista kissoista.
    Jaa, luulin että se on minun kone joka tilttaa, kun en päässyt kommentoimaan lainkaan, se siis onkin muillakin sama vika, tässä istun isännän koneella, niin pääsen joihinkin blogeihin.
    Mutta iloa keskiviikkoosi Anja :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos Riitta Sinikka!

    Hei seijastiina ja kiitoksia :)

    VastaaPoista

Pienikin kommentti piristää :)