lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuoden vaihteessa



Valkoinen hyasintti innostui tekemään vielä toisenkin kukan. Samaa puhtaan valkoista on nyt yllin kyllin ikkunan toisella puolella. Lunta satelee hiljalleen, muutama aste pakkasta.



Pian tämän vuoden muistot suljetaan pieneen muistojen lippaaseen ja napsaistaan kiinni.



Sitä raotellaan silloin tällöin ja muistellaan, mieluummin niitä hyviä asioita mitä kuluneelle vuodelle on elämässä osunut. Kovin merkittäviä asioita ei tainnut minun omaan vuoteeni osua. Työuupumusta on ollut ilmassa pitkin vuotta, johtuen paitsi hektisistä työpäivistä, eli ihan fyysisestä väsymyksestä, myös lukuisista yt-neuvotteluista, yhdistymisistä jne. Ja sama muutosvaihde jatkuu alkavana vuonna, sekä valtakunnallisia että toimipaikkakohtaisia muutoksia on tulossa.

Ja olenhan minä saattanut itseni uusiin haasteisiin vapaa-ajalla ja vapaaehoisesti... ensi vuonna on sitten näistä haasteista selviydyttävä, katsotaan miten käy, vai luovutanko jomman kumman jossain vaiheessa.

Ok, nämähän ne haasteet ovat, kerrataanpas:

 * Yrittäjän ammattitutkinnon suorittaminen.
Tähän liittyen on ensimäisen näyttötutkinnon aineisto lähetettävä näyttötutkintomestarille viimeistään 11. tammikuuta ja esiteltävä "raadille" 16. tammikuuta. Tämän lisäksi on vielä näyttötutkinnot II ja III edessä. Mainitsen vielä, että tämä on vain tutkinto. Välttämättä minusta ei yrittäjää siis koskaan tule, vaikka tämän saisinkin suoritettua. Onpahan uutta opittu ja yhtä unelmaa viety vähän eteenpäin, kaiken varalta...

 * oman taidenäyttelyn järjestäminen 10/2012
Tähän on tila varattuna ja varmistettuna, enää pitäisi maalata ne taulut :) Ko. aiheeseen liittyviä maalauksia minulla onkin jo muutamia valmiina tai lähes valmiina, osa on vielä päässä "hautumassa" ja odottamassa sopivaa hetkeä maalaukseen.

Päivä kerrallaan!

Siitä mitä on ollut - kiitän!
Se mitä on tuleva - tulkoon!




Kiitoksia kaikille teille, jotka olette täällä poikenneet. Tavataanhan taas ensi vuoden puolella, monta monta kertaa ♥

Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2012!

torstai 29. joulukuuta 2011

Afrikan tähtiä



Tänään kävin pitkästä aikaa Oulun Taidemuseolla näyttelyitä katsomassa. Harmittaa välillä kun aika kuluu niin nopeasti, ettei ehdi nähdä kaikkia näyttelyitä mitä haluaisi. Onneksi nämä Afrikan tähdet ehdin näkemään, ja kyllä niissä näkemistä olikin, vieläkin on pää aivan pyörällä...

Uskomattomia kokonaisuuksia simpukoista!! Paul Amar (s. 1919) tekemiä nämä kaikki simpukkatyöt, suunnattoman paljon yksityiskohtia erilaisine väreineen.


Kuvat puhukoon puolestaan, minä olen sanaton...

Nämä olivat "akvaariossa"


Yhä uskomattomampia - ei mahtunut kuvaan kuin puoliksi.


Yllä kaksi pienenpientä yksityiskohtaa isoista teoksista.

Ja vielä tällainen valaistu mamma oli vastaanottamassa ja hyvästelemässä :) Simpukoista rakennettu hänkin.




Ghanalaiset jauhosäkeille maalatut (todella taitavasti kyllä maalattuja!) elokuvajulisteet olivat kyllä pelottavia! Niitä oli paljon, tässä vain kolme niistä. Täytyy sanoa, että enpä olisi ko. elokuviin uskaltanut mennä.




Vähän tutumpaakin taidetta oli esillä. Koivut ja linnunpönttö näyttivät niin kotoisilta :)



Pukuja, materiaalina mm. paju, koivu, muovi...



Vähän erikoisempia pukukoruja.



Itselleni löysin Akateemisesta kirjakaupasta tämän pienen kirjan, jota olenkin etsinyt (kerran aiemmin sen olen nähnyt kirjakaupassa, silloin jätin ostamatta). Paitsi viisauksia, tässä on paljon kuvia eri taiteilijoiden maalauksista. Niitä saattaa löytyä jatkossa postauksistakin :)
Meillä muuten sataa lunta, märkää lunta, lautasen kokoisia hiutaleita... pihalla olisi taas pukattavaa, mutta löytyvätpä nuo sieltä huomisaamunakin.

Tähän kirja-aukeamaan on hyvä päättää tämä postaus:



Jos tuosta ei saa salvää, kirjoitan vielä tähän:

säilytä unelmasi
Oli monia tapoja särkeä ihmisen sydän.
Tarinat olivat täynnä rakkauden vuoksi särkyneitä
sydämiä, mutta oikeastaan sydämen särki se,
että siltä riistettiin unelma -
olipa se millainen tahansa.


                                            Pearl Buck (1982-1973)

tiistai 27. joulukuuta 2011

Ulkona myrsky


Tänään myrsky on mylläköinyt meilläpäin, onneksi mitään suurempia tuhoja ei ainakaan ole tässä lähettyvillä saanut aikaan. Toivottavasti muuallakin myrskyn jäljet saadaan pian korjattua ja sähköä talouksille. Yhdellä naapuripihalla on kuitenkin pihakeinu kellahtanut kumoon. Iltapäivällä alkoi vielä tulemaan lunta, eli melkoinen lumimyräkkä oli hetken aikaa, lunta tuli melkein vaakatasossa.



Teillä ja pihoilla on paljon puista lentäneitä oksia...



... tuo voisi olla vaikka linnunpesä, ehkä kuitenkin vain tuulenpesä, kasa oksia.



Sisällä on kuitenkin vielä mukava tunnelmoida kynttilöiden ja tähden valossa. Monta päivää lomaa on jäljellä :)

maanantai 26. joulukuuta 2011

Jouluna 2011



Jo kuusi kynttilöitä on käynyt kukkimaan... ♫

Ja kilttinä olin minäkin ollut, lahjoista päätellen: yöpaita, tossut, ihanat muumisukat, kaksi oikein mieluista kirjaa ja suklaata...



"Maalarin salkku". Tällaista puista tarvikesalkkua olen kaivannutkin. Taisin ääneen harmitella, kun näin Lidl'n mainoksessa tämän ja tiesin että kun sinne töiden jälkeen menee katsomaan, ei niitä kuitenkaan ole enää jäljellä. Nytpäs minulla on tällainen :) Tässä mallissa on myös tauluteline kannessa, eli voi käyttää maalaustelineenäkin.



Oletin että tämä on pelkkä salkku/teline, mutta tämähän sisälsi paitsi pitkän rivin värejä (akryyli), myös siveltimiä, pari kynää ja väripaletin. Oikein tarpeellisia kaikki.



Kun tässä lahjojen esittelyyn olen alkanut, niin laitan tänne vielä tämänkin työnantajalta ennen joulua saamani palvelusvuosilahjan (20-v). Koru on Ritva Pohjalaisen suunnittelema "Kesäpäivä" -sarjan kaulakoru. Ihana on, toivottavasti tulee joskus käytettyäkin :) Palvelusvuosilahjan saajat saavat tilata muutamasta vaihtoehdosta mieluisen, ja tämä oli kyllä ihan mieluinen valittavaksi.



Sitten vähän erilainen paketti. Poika sai mm. tämän lautapelin joululahjaksi ja tätä on nyt pelattu moneen otteeseen. Tosi kiva peli :)


Peliin kuuluu autokortteja, puisia "lasti"palikoita, rahaa ja noppakuutioita. Peli on paitsi kivaa ajanvietettä, kehittää matematiikan taitojakin ja aiheuttaa aivojumppaa, kun pitää laskeskella vajaa- ja ylikuormat ja niistä perittävät sakkomaksut.




Tänään onkin  hänen 13-v syntymäpäivänsä, Onnea Janne! Kyselin toiveita synttärikakuksi ja sehän oli porkkanakakku. Onneksi löytyi pussi porkkanoita, ja sulatejuustoakin, jota meillä tuskin koskaan muuten on... liekö ollut ripaus joulun taikaa että nyt sattui olemaan :) 

Lisään vielä, jos jollekin tämä kakku on tuntematon, että kuorrutuksessa on toki muutakin kuin sulatejuustoa, eli tomusokeria, voita ja vanill.sokeria, siis makeaa.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Enkelikello


Löysin kuin löysinkin kätköistäni sekä tämän vanhan enkelikellon että paketin kynttilöitä siihen.



Tänään olin vielä töissä, mutta joululoma alkoi vihdoin :)

Kinkku paistui jo viime yönä, viideltä aamulla sen kuorrutin.
Tänä iltana on ohjelmassa vielä pientä siivousta sekä joulukuusen koristelu.
Huomenna aamulla riisipuuroa, täytyykin keittää vielä marjasoppa tänään...

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin


Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua!

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Tapahtui jouluaattona


Tuon nimistä ja näköistä kirjaa olen lueskellut varmaan jo pari viikkoa, aina muutaman sivun illassa. Se tuli ostettua viime vuonna joulun jälkeen alennusmyynneistä ja on odotellut tätä joulunalusaikaa tullakseen luetuksi.


Mutta miten vietämme jouluaattoa nykyaikana? Vieläkö on entisiä perinteitä, joita noudatetaan sukupolvelta toiselle? Varmaan mukana on kulkeutunut jotain itse kunkin omasta lapsuudesta, mitä halutaan noudattaa, vaikkakin sitten sovellettuna nykyaikaan ja uusiin puitteisiin.



Tietysti lapsena odotettiin koulun joulujuhlia ja jännitettiin mahdollista osallistumista näytelmiin :) Mukaan koulusta saatiin joulupussit, sellaiset pienet paperipussit, jossa oli muutamia joulukaramelleja, ehkä pipari /pulla, mitähän muuta niissä saattoi olla, en nyt muista.
Mutta siihen jouluaattoon... silloin viimeistään haettiin joulukuusi metsästä, ehkä jo aiemminkin, miesväen hommia taisi kuusenhaku yleensä olla. Kuusi koristeltiin perinteisillä, vuosien takaisilla koristeilla, jotka löytyivät suuresta kuusikulmaisesta punaisesta ja kauniista pahvilaatikosta. Taisi olla alkujaan karamellilaatikko. Toki kuuseen askarreltiin ja ostettiin lisääkin koristeita. Siihen aikaan kuuseenkin laitettiin oikeat kynttilät, metallisiin kiinnikkeisiin oksille. Jossain vaiheessa sitten saatiin sähkökynttilät, se oli hienoa.



Portaiden eteen oli tapana laittaa joulusiivouksen jälkeen havuja, ihan kuten kuvassa. Niistä tuli ihana tuoksu kun kenkiä pyyhki havuihin.


Yllä kuvassa taitavat olla joulukirkkoon menossa. Meillä olli sen verran matkaa kirkkoon, että joulukirkosssa en muista käyneeni lapsena, en kyllä aikuisenakaan, vaikkei enää matka ole ongelma. Aikomuksia on ollut mutta menemättä on jäänyt, uni on vetänyt pidemmän korren. Mutta jouluaattona on aina viety lähisukulaisten haudoille kynttilöitä matkasta ja kovista pakkasista huolimatta, vaikken lapsena aina mukaan päässytkään, nuorin kun olin.



Aattona käytiin ehdottomasti joulusaunassa, se kuuluu asiaan vieläkin.



Aattoillallinen, hmm.. Muistaakseni meillä syötiin jouluaattona riisipuuroateria lisukkeineen, hillasoppaa tai luumukeittoa (?) joululeipää ja kinkkua. Joulupäivänä päivällisellä oli sitten kinkkua, perunoita, perinteisiä laatikoita, herneitä, rosollia..... Korjatkaa siskot jos muistatte paremmin :) Niin ja silloin kun oli vielä lehmiä, meillehän tuli maitoautolla jouluksi tilattuna erikoisherkkuja, juustoa, jogurttia ja mitä vielä... (nälkähän tässä tulee :) Ja tieteysti silloinkin oli joulutorttuja, pullaa ja pipareita yms. leipomuksia.



Ja illan kohokohta tietysti Joulupukki! Noin suuri ei pukki sentään ollut :) Punaiset vaatteet pukki on saanut jossain vuosien varrella, alkujaan lienee ollut vähän tuon tyyliset kuin kuvassa, mitä siihen aikaan oli.

Lahjoja odotettiin ja jännitettiin, mietittiin ja toivottiin... ja saatiin! Aina tuli lapsille jotain tarpeellista, kuten esim. vaatteita, lapasia, lakkeja, kenkiä. Mutta myös vähän ei niin tarpeellista, kuten leluja, pelejä, soittimia, kyniä, värejä ja papereita, hajuvesipakkauksia ja hiustenhoitovälineitä. Niin ja tietysti suklaarasioita! Sitten oli ihanaa valvoa pitkään ja tutkia uusia tavaroita, lukea kirjoja ja syödä suklaata... kunnes uni voitti jouluyönäkin. Aamulla herätessä olikin hyvä mieli kun muisti mitä kaikkea olikaan paketeista paljastunut.

Kolme yötä Jouluun on...