torstai 30. kesäkuuta 2011

Helle hellii

En ole edes lämpömittariin katsonut töistä tultuani mutta voin sanoa että LÄMMINTÄ ON! Kovin kauaa ei jaksa pihalla olla, vaikka päivän on odottanut että ulos pääsisi :)


Krassit kukkii jo :)

Tänään oli auennut kaksi keltaistakin kukkaa!

Töissä on harvinaista, että ilmastointi kerrankin toimii oikeaan aikaan ja on niin tehokas, ettei ole kuuma sisällä. Tosin iltapäivällä kattoremontin käryt alkoivat tulla sisälle. Neljältä kun ulos pääsee, kuumuus lyö asfaltoidulla pihalla vastaan kuin saunassa.

Nyt on varmasti ihana olla lomalla, varsinkin jos lomaa viettää vesistöjen äärellä ja voi pulahtaa uimaan viilentävään veteen aina välillä. Ihan hyvä näinkin että koko loma on vielä edessäpäin, alku häämöttää reilun viikon päässä :)


Eilen tällainen pieni sieni nökötti pihan perällä, tänään sitä ei enää näkynyt!

Pienempi puska Varjoliljaa kukkii jo, isompi ja varjoisemmassa paikassa oleva on vasta nupulla.

Päivänkakkaroita vasemmalla...

... päivänkakkaroita oikealla

Niityt täynnä luonnonkukkia...

Heinää

Lisää heinää

Tämä tuoksuu voimakkaasti!

Vaatimattoman näköisiä valkeita ja vaalean ruskeita perhosia lepattaa tuossa niityllä, mutta eihän niitä kuviin saa, ovat niin levottomia.



Tilasin netistä toissanpäivänä pari vanhaa tukkilaiselokuvaa, olivat tulleet jo eilen postilaatikkoon, oli ennätysnopea toimitus! Kuningasjätkä katsottiin jo eilen illalla, pitää vielä ajan kanssa joskus kelata ja ottaa muutamia kuvia talteen, arvaatte varmaan mitä varten :) Tosi hyvä elokuva, mitä nyt vähän turhan ronskeja ja rajuja olivat sekä tukkilaiset että kylän miehet jotka eivät tykänneet kun tukkilaiset tulivat tansseihin kylän tyttöjä tanssittamaan.



Vanhempi leffa on vielä katsomatta, tai siis onhan tämä aiemmin nähty ehkä moneenkin kertaan, siitä on jo niin paljon aikaa, etten muista. Tämä on tietysti mustavalkoinen, mikä ei haittaa yhtään!

Siinäpä tämänkartaiset kuulumiset. Näyttely on periaatteessa jo ohitse, mutta sovin että hain taulut pois vasta lauantaina, kun seuraava taiteilija ei vielä ole tuomassa omiaan. Hyviäkin uutisia on tullut, pari maalaustani on päässyt uuteen kotiin :)

Mukavia kesäpäiviä!

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Kotona jälleen


Juhannus vietettiin vähän pohjoisemmassa Sallan Kotalankylässä, semmoiset 700 km taisi tulla autossa istuttua, toki tuo matka on edestakaisin laskettuna. Niinpä sovin että pidän vielä tämän maanantaipäivän töistä vapaata. Huomenna arkinen aherrus edessä, mikä tuntuu nyt oikeasti tosi "hullulta" kun muu perhe on lomalla ja kesä parhaimmillaan.



Sää oli koko koko viikonlopun ajan tuolla pohjoisessa hyvin "ailahteleva" - Välillä oli hyvinkin aurinkoista ja sitten tuli sadepilvet ja ropsautti kunnon sateen. Tuli jonkin verran ulkoiltua, joka päivä ainakin kylän ympäri kävely, reitti kulkee tämän Kuolajoen yli kahden sillan kautta.



Näissä kuvissa näkyy kun aurinko paistaa taustalla näkyviin Salla tuntureihin, osa niistä taitaa olla Venäjän puolella.


Melko iso pesä puussa


Juhannusaattona paistettiin tietenkin makkaraa lisukkeineen. Muurinpohjaletuilla herkuteltiin juhannuspäivän kunniaksi, nam :) Muutenkin tuli kyllä syötyä paljon ja hyvin! Että kiitoksia vaan taas sinnepäin :)



Tämä kuva on otettu tuon kuvan keskellä olevan poron takia, siellä se on jos oikein tarkkaan katsoo!



Leevi pääsi mukaan kun haettiin peräkärryllinen saunapuita kotiin tuomisiksi.




Puunhakumatkalta tullessa kahviteltiin näin kauniilla paikalla. Aatsingin kylän uimarannalle rakennettussa suuressa kelohonkaisessa grillikatoksessa. Kaunis kylä!

Sallassa oli muuten hurjan paljon lampaita!! Niitä näkyi vähän joka kylällä, mustia ja valkoisia. Ovat siellä maisemanhoitajina, eli pitävät ruohikot matalina, mukavan näköisiä. Harmi kun minun kamerasta ei yhtään lammaskuvaa kuitenkaan löytynyt, taidettiin mennä niistä niin vauhdilla ohitse.



Tullessa pyysin tyttöä kuvaamaan nämä hattumättäät. Hattuja on ilmeisesti kaikkiaan 8 kpl, koska kyltissä lukee "Seitsemän veljestä ja isä". Laittavat hatut aina kesän ajaksi, on näillä joku tarinakin, en sitä nyt vain muista :)



Kotimatkaa... Muutamassa kohdin porot tukkivat koko tien, taisi hyttyset ahdistella niitä metsikössä.

Pohjoisessa oli muuten vähemmän sääskiä kuin täällä meillä. Mäkäröitä oli sen verran että pääsivät minunkin käsivarteen kutisevan paukaman puremaan.


Lämmintä kesäistä viikkoa!

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Hyvää Juhannusta!

Se alkaa taas yöttömän yön juhla olla melko lähellä. Sää on mennyt vain kovin kylmäksi ja vettä on satanut jo monta päivää yhtä soittoa. Ainakaan ei ole tarvinnut kukille vettä kantaa pihalla, kun kastelu on hoitunut ihan luonnostaan.


Laitan muutaman kuvan parin vuoden takaa. Nämä olen ottanut Turkansaaren museoalueelta (josta olikin edellisen postauksen kommenteissa puhetta).





Ikkunat kukkineen ovat niin viehättäviä :)

***



Huominen on vielä työpäivä, ja veikkaanpa että vielä kiireisempi kuin tänään... parempi niin, päivä kuluu nopeasti. Sitten onkin hyvin ansaittu neljän päivän vapaa :)

Leppoisaa ja lämmintä Juhannusta!

Ps. Muistakaa tehdä Juhannustaikoja :)

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Aurinkoinen palkinto



Sain tällaisen hienon Aurinko -palkinnon minäkin, kiitoksia mummeli! Hän oli kirjoittanut ihanan kesäisen tarinan aamusta ja auringon noususta. Minä en nyt oikein mitään tarinaa saa kehiteltyä, mutta mietiskelen ja kirjoitan minkälaisia ajatuksia kuvan aurinko tuo mieleeni:

Minun aurinkoni

Lapsuuteni aurinko paistoi koko pitkän kesän,
päivät täynnä hymyä.

Minun aurinkoni lämmittää kallion;
vielä myöhään illalla tunnen lämmön askelissani.

Aamuaurinkoni loistaa kirkkaana ja
lempeästi häätää aamu-usvan peltojen yltä.

Aurinkoni säteet siivilöityvät hohteena
pumpulipilvien lävitse.

Yhdessä kesätuulen kanssa aurinkoni
kuivaa pyykit tuoksuvan raikkaiksi.

Järven selän laineilla aurinkoni kimmeltää
kuin tuhannet timantit.

Minun aurinkoni lämmöllään
sulattaa kiireen suloiseksi jouteliaisuudeksi
ja kietoo kesäiset päivät
kultaisilla säteillään.

***

En nyt silti aio omistella koko aurinkoa... sama kultainen pallero meille kaikille paistaa :)

Ai niin, palkintoa pitäisi laittaa eteenpäin. Se onkin vaikein osuus... kun melko monella tämä varmasti jo onkin. Mutta jos teillä ei vielä tätä ole, niin ainakin
Äite puuhailee, Tuula
Markka-aika, Markka

olkaa hyvä, ottakaa Aurinkoinen mukaanne!

***

Hyvin "rimmaa" tähän postaukseen ruoka, jonka pikaisesti valmistin tänään töistä kotiuduttuani: "Aurinkokasvismunakas"



Pannunpohjallinen kasviksia öljytilkkaan, kevyesti sitruunapippuria joukkoon. Kun ovat lähes kypsiä, sekaan pari kevyesti vatkattua kananmunaa lisättynä pienellä lorauksella vettä ja ripauksella suolaa. Nam :)

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Pikaisesti Pudasjärvellä



Eilen ajelin heti aamusta mutkan Pudasjärvellä, vein äidin ja isän haudoille kukkia. Paljon kauniita ja hyvinvoivia kukkasia jo ennestäänkin, nyt on vielä enemmän :) Hautausmaalla oli juuri hautajaiset meneillään, vieläpä melko lähellä, joten yritin saada kukkani istutettua nopeasti.



Yläpuolella kuvassa näkyvän kaksihaaraisen koivun tyveen on kasvanut tällainen hauska pallero.

Mennessä kävin Niemitalon Juustolassa kahvilla ja tietysti söin leipäjuustopalan hillojen kanssa, hyvää oli.



Olisin halunnut käydä Pudasjärven kotiseutumuseossa, joka on aivan kirkon ja hautausmaan lähellä, tien toisella puolella, mutta harmikseni se oli kiinni. Tätyi tyytyä kurkkimaan aidan takaa. Ensiviikosta lähtien museo on auki viikonloppuisin.





Ehkäpä vielä tulee sopiva tilaisuus tänä kesänä ajella uudelleen ilman kiirettä Pudasjärvellä ja käydä tuollakin museossa. Matkaan menee meiltä 1,5 tuntia yhteen suuntaan niin kovin tiheään ei tule ajeltua. Jos vielä olisin käynyt Pintamolla "kotona" asti, olisi matkaan mennyt vielä yksi tunti lisää.



Sain reissullani toisenkin tuulimyllyn kuvatuksi. Vähän erilainen siipien malli näyttää olevan näillä kahdella. Kun itse ajaa, voi pysähdellä minne haluaa, onneksi tässä oli linja-autopysäkki.


Tien toisella puolella kukkiva niitty.


... joka jatkui perinnemaisemalla järvineen.

Sitten kotimatkan lopun satoikin vettä ja melko rankasti. Sade jatkui vielä illalla kotonakin ja sadekuuroja on tullut tänäänkin.


Yksi begonia jäi itsellekin, istutin sen pöytäkukaksi ruukkuun. Minulla ei ole tainnut aiemmin begonioita ollakaan, ehkä joskus vuosia sitten.



Jopas alkaa nuppuja tulla krassiinkin, kun oikein läheltä tutkailee. Olen ihmetellyt kun pelkkiä lehtiä nämä ovat tähän saakka kasvattaneet.


Vuohenjuuri on kukkimisensa kukkinut.


... kun tuoksuvadelma vasta aloittelee.


Daalian nupulla onkin korvat :)



Pelargonian avautuva kukka, kuin pieni ruusu.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Fillarilla


Eilen illalla kävin ensimäistä kertaa tälle kesälle kunnon pyörälenkillä, taisi tulla liki 10 km poljettua, minun etananvauhdilla siihen saattoi melkein tunti mennä. Tosin pysähdyin pari kertaa ja yhdesti palasin takaisin kun ohitin vahingossa risteyksen :)



Tämä traktori meni niin lujaa pellolla että pölinä vain kävi.



Vetistelin koko ajomatkan näillä herkillä silmilläni, aurinko paistoi ja tuuli kävi silmiin. Pitkän aikaa kuikuilin että missä ne kuovit huutelee, ei näkynyt kummallakaan puolella pellolla ja jostain se kuului. Sitten huomasin että olivat miehittäneet peltoaukean katulamput ja niistä huutelivat toisilleen.



Vähän jännästi tämän puun oksat on kasvaneet, vai latvojako nuo kaikki ovat...

Vieläkin ihmettelen, kun näin kolme joutsenparvea lentämässä rannikkoa seuraillen kohti pohjoista, Kemiin päin. Ensimäisessä parvessa lensi 6 joutsenta, kun vasten aurinkoa niitä tirristelin. Seuraavan parven ylilennon aikana olin ison risteyksen alikuluissa, mutta ehdin laskea että ainakin parikymmentä siinä oli! Sitten vielä kuulin jo kaukaa kolmannen parven tööttäilyt, mutta menivät sen verran kauempaa että niistäkään en kuvia saanut.

Mihinkähän ne tähän aikaan noin suurella joukolla matkasivat?



Kotona leikittiin jälleen kuurupiiloa fasaanin kanssa :)



Tästä on tullut vakituinen vierailija pihan perälle. Sieltä se huutelee, kun pysyisi poissa kasvimaalta ja kukista.



Juhannusruusu aloittelee kukintaansa.



Tältäköhän sammakosta tuntuu raparperin alla :)



Joutsenten ihmettelyyn sopii hyvin lopuksi tämä :)

Lämmintä ja leppoisaa viikonloppua!