maanantai 14. marraskuuta 2011

Tunnustuksia


A blog with substance - Niin sanotaan tässä Askartelin itte -blogista saamassani tunnustuksessa, kiitoksia paljon! Nyt pitäisi sitten kertoa itsestään kahdeksan asiaa, mitäkähän en täällä vielä olisi tunnustanut... pitänee kaivella ne synkimmätkin salaisuudet esiin :)



1.  Nuorena tyttönä osallistuin viikkolehden rakkausrunokilpailuun - en voittanut, mutta runoni julkaistiin lehdessä. En siitä kehdannut kenellekään silloin edes kertoa...

2.  Olen esiintynyt televisiossa!! Samainen nuori tyttö sattui hetken aikaa näkymään tanssimassa itse tekemässään purppuranpunaisessa silkkipaidassa diskovaloissa. En toki kehdannut kenellekään silloin edes kertoa :) Itse kyllä katsoin kun tiesin milloin ohjelma tulee (ja hävetti suunnattomasti... näin vuosikymmenten jälkeen todettuna - ihan suotta!)

3.  En osaa luistella, ainakaan kovin hyvin, muutamaan kokeilukertaan jäi luistelu aikoinaan. Muutenkin liikuntatunnit eivät tosiaankaan kuuluneet suosikkitunteihini koulussa.

4.  Olen hukannut isäni vihkisormuksen! Sormus oli isän kuoleman jälkeen minulle sopivaksi pienennetty. Kemissä opiskeluasuntolan pesutuvassa pesin mattoja, sormus sormessa vaikka poishan se olisi pitänyt ottaa... ja matonpesun jälkeen sormusta ei ollut missään, olihan se kamala paikka! Arvatkaa vain kuinka monet illat sitä etsin ja etsin... pakkohan se oli lopulta luovuttaa ja kertoa äidille miten oli käynyt.

5.  Olen hukannut oman alkuperäisen kihlasormukseni! Eli varsinainen sormusten hukkaaja tässä tunnustuksia tekee :) Kotonani Pintamolla kukkapenkistä rikkaruohoja nyhdin ja yhtäkkiä sormus oli poissa... arvatkaapa kauanko sitä sieltä etsittiin, eikä löytynyt! Käsittämätöntä mutta totta että niin hukkaan meni. Sitten ajettiin Taivalkoskelle kultasepänliikkeeseen, mistä löytyi aivan samanlainen tilalle.

6.  Olen myynyt juustopalan professori Jukka Nevakivelle :) Harvinaista kyllä muistan tuon tilanteen. Työskentelin tuolloin (nuorena tyttönä edelleen :) Pudasjärven Osuuskaupan herkkupisteessä. Tykkäsin muuten älyttömästi siitä työstä, pieni kahvio ja joka aamu talon leipomosta tuoreet pullat... Herkkutiskin juustot olivat vähän haasteellisia, onneksi vanhemmat kolleegat tiesivät etukäteen neuvoa mitä juustoa herra professori tulee luultavasti ostamaan.

7.  Olen työskennellyt jopa patologian laitoksella hetken aikaa, Länsi-Pohjan keskussairaalassa Kemissä. Toimin osastosihteerinä kiertäen eri osastoilla, tarvittaessa myös patologialla, missä mm. kirjoitin puhtaaksi patologin lausuntoja. Täytyy sanoa että se työpaikka jäi mieleen niistä näytepurkeista ja hajusta...

8.  Olen työskennellyt myös OYS:n sairaalassa Oulussa, arkistossa jonkin aikaa. Siihen aikaan vasta oltiin vähitellen siirtymässä sähköisiin potilaskansioihin ja arkistotyö oli lähinnä osastoille tulevien potilaiden kansioiden hakua ja toimittamista kärrylasteittain osastoille. Sekä palaavien kansioiden järjestelyä arkistohyllyihin omille paikoilleen. Ja niitä hyllyjä riitti... potkulaudat taisi olla käytössä siellä. Siinä työssä oli etua ettei ole utelias toisten ihmisten asioista, varsinkaan sairauksista.

Siinähän niitä tulikin jo riittävä määrä!
Nämä olivat nyt menneiltä vuosikymmeniltä kaikki, tuoreempia sitten joskus :)

Tämä tunnustus on tainnut kiertää jo kaikissa lukemissani blogeissa aiemmin, joten en sitä nyt arvaa kenellekään nimetä, mutta ottakaa vapaasti jos ei vielä ole!

Mukavaa viikon jatkoa!

5 kommenttia:

  1. Noniin, olipa mukavaa tietää vähän sinusta:) Mukavaa päivää.

    VastaaPoista
  2. ONNEA tunnustuksesta,mukavia olivat kertomuksesi:)

    VastaaPoista
  3. Askartelin itte ja ritva, kiitoksia että jaksoitte lukea :)

    VastaaPoista
  4. Noinkos vähän sitä läheisistään tietää? Pakko tunnustaa että ihan uusia juttuja tuli luettua, harmi kun ollaan niin kaukana toisistamme olisi varmaan paljon uusia juttuja puolin jos toisinkin. Sun pitää hankkia metallinpaljastin ja käväistä siellä kukkapenkinluona Pintamolla. hauskaa , iloista, hämyistä syksyä.t. Maire

    VastaaPoista
  5. Hei Maire, ajattelinkin että nämä voisi olla sellaisia mitä kaikki eivät vielä tiedäkään :) Samoin mukavaa syksyn jatkoa ja talvea!

    VastaaPoista

Pienikin kommentti piristää :)