torstai 10. helmikuuta 2011

"Ota ota"


Eilen oltiinkin maalamassa ihan keskenämme, kun opettaja ei ollut päässyt paikalle. Sen verran tämä taulun maalaus kuitenkin edistyi, että laitan nyt siitä kuvan:


Paljon on vielä tekemistä, mutta kyllä tästä jo näkee mitä on tulossa. Korjailuja, syvempiä sävyjä, kukkia...
Tytön kasvot olen vain sipaissut tuohon, eikä varsinaista malliakaan ollut, siksi vähän hakusessa.

Mutta maalauksessa on KESÄ :)
Muuten se voisi tosiaan olla lapsuuden maisemista ja niityiltä, mutta lampaita meillä ei ollut.
Tämä lammas tarvii vielä vähän pörheyttä villoihinsa, kunhan ensin välillä taas kuivuu.

Edellisestä "Talven valoa" -palettiveitsityöstä laitoin kuvan tuonne gallerianjan puolelle. Vähän sitä fiksailin täällä blogissa esittelemisen jälkeen. Paljoa sille en enää tehnyt, saa olla ainakin toistaikseksi sellaisenaan.
___

Väliin kaksi Maaria Leinosen runoa:

Kysyt
mikä on rakkauden mitta
sopiva annos lähimmäisyyttä.

Askel liian lähelle
tungettelevaa
Askel liian vähän
välinpitämättömyyttä.

Ihmisten askeleet
eripituisia
Ihmisten tunteet
erilaisia.

Kysy mittaa sydämeltäsi
Katso lähimmäisesi
kivun syvyyteen
Opit asioita
jotka eivät mitattavissa.
_____

Ei niin onnetonta päivää
ettei pientä
ilonkyventä tarjoa:
linnun helkähdyksen
kastepisaran
kuurankiteen
kimalluksen verran.

Ja taas jaksat -
etkö jaksakin?
_____

Lopuksi vielä pari iloista korttikuvaa, vaikkapa lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi:




11 kommenttia:

  1. Kiva maalaus. Näitä aiheita on mukava maalata ja myös katsella. Ne palauttavat ajassa nuoruusmuistoihin. Maalausintoa kovasti tuleviinkin aiheisiin. Markku

    VastaaPoista
  2. Maalauksesta tulee kaunis, aivan ihana hellyttävä kuva ♥
    Kauniit runot Maaria Leinoselta :)

    Kauniit kuvat löysit myös ystävänpäivää ajatellen.
    Ja muuten ylin maalauskin sopii ystävänpäiväksi ♥

    Ihanaa viikonloppua Anja :)

    VastaaPoista
  3. Tuosta taulusta tulee kaunis, kesäinen. Aihe niin hellyyttävä.

    VastaaPoista
  4. Hieno nostalginen kokonaisuus, aika tuo ei koskaa palaa. Mutta onneksi sai blogisi katselessa lukiessa muitella aikaa mennyttä.

    Teuvo Noormarkusta

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteistanne :)
    Minulla on nyt tällainen nostalginen aihe -vaihe, joka kestää vielä ainakin muutamien taulujen verran... nämä pitää saada maalata pois mielestä ennen kuin voi siirtyä uusiin aiheisiin, tuuliin ja tyyleihin.

    VastaaPoista
  6. Oli mieluinen sivu, joten luin ja katoin sen useimpaankin kertaan, silkasta mielenkiinnosta...:)

    VastaaPoista
  7. Voi kuinka ihana taulu ♥ Nyt tuli mieleen, mihinkä sitä opettajaa tarvitaan ? :D

    VastaaPoista
  8. Katsoin pienestä kuvasta jotta Elsa Beskowiako täällä on :). Ihana taulu tulee tuosta.
    Kesää odotellaan täälläkin kovasti!
    Yhden Maaria Leinosen runon tulostin ja joka päivä jääkaapin ovesta sen luen, ihanasti tsempaa nämä sanat aina päivästä toiseen.
    Inspistä sinne maalaukseen aina vaan ja mukavata viikonlopun jatkoa toivottelen sinulle.

    VastaaPoista
  9. Kiitos teille Maikku, Tuula ja Markka, mukavaa että tykkäätte. Kyllä opettajalta on aina kysyttävää, ja hyviä neuvoja saakin :)

    VastaaPoista
  10. Voi, ihana taulu...meillähän oli kotona lampaita, mutta ei enää sinun aikoihin. Tuosta taulusta tulee ihanan söpö...t.tarja

    VastaaPoista
  11. Minä meinasinkin laittaa, että korjatkaa siskot jos meillä olikin lampaita ... Pitääpä kyselläkin tarkemmin tuosta lammasasiasta sinulta joku kerta :)

    VastaaPoista

Pienikin kommentti piristää :)