maanantai 7. kesäkuuta 2010

Tuulikellon helinää

Vietin reilut kaksi vuorokautta lapsuudenkodissani, jossa järjestettiin Papan synttärijuhlat hänen ja kahden siskoni kanssa. Kolmas sisareni pääsi tulemaan perheineen lauantaina, samoin veljemme sunnuntaina, eli kaikki sisarukset on nyt tavattu pitkästä aikaa, mukavaa! Laitan tänne muistoksi näistä päivistä muutaman näppäämäni kuvan koottuna kollaasimuotoon.


Tässä ensimäisessä on pihapiirin tunnelmakuvia. Kaksi ylintä kuvaa olen ottanut aitan yläparvekkeelta. Tuolta jos kurkistelee suuntaan "tien yli", näkee siintävän järvenselän, tosin metsä on tihentynyt niin, että näkyy vain pienestä kaistaleesta. Aamut olivat ihanan aurinkoisia melkoisen kylmien öiden jälkeen. Lauantaina sää näytti monenlaisia puolia, viileä tuuli, välillä ropsahti vettä kuin saavista kaataen, kerran satoi isoja rakeita maan ja katot valkeaksi - ja sateen jälkeen paistoi aina aurinko, kuten tapana on sanoakin.

Kollaasin viimeisessä kuvassa on kamariin juhlien ajaksi järjestetty "retronurkkaus", ajan patinoimat käsin tehdyt (kuka tehnyt?) puupenkit sekä pieni kahvittelupöytä, jonka punainen väri kuulemma johtuu minun pienenä tyttönä maalilla sottaamisesta.... en tunnusta, kun en muista :)


Tässä on sitten sisätunnelmia ja kaistale kahvipöytää. Kukkasia sekä sisältä että ulkoa - Ihana valkoinen ruusu sekä Narsissipariskunta, jotka näyttävät etsivän neliapiloita apilamatosta...

Vieraita kävi paljon, varsinkin sunnuntaina oli sekä pirtti että kamari täynnä, mikä oli tietenkin oikein ilahduttavaa. Ja se että kuitenkin istumapaikat ja tarjottavat riittivät oikein hyvin. Ihailtavaa on siskojen taitoja kaikessa järjestelyssä ja laittamisessa. No heillä onkin enemmän kokemusta rippi-, yo- ym. juhlien laittamisesta, meillä ne vielä edessäpäin. Mutta nyt taidan minäkin osata voileipäkakun tehdä, aiemmin olen tehnyt vain makeita täytekakkuja.
Täytyy vielä mainita, että olipas mukava muistella ja kuunnella tarinoita asioista, jotka on minun muistista häipyneet johonkin, ihmisistä joita ei ole tavannut ja joista ei ole kuullut vuosikymmeniin... nyt sai jotain palautettua mieleen. Olinhan minä tosin sisaruksista nuorin, että senkin takia toiset muistavat kaukaisempia asioita minua paremmin.
Niin se tuulikello, jonka laitoin otsikoksi (kuvassa näyttää todellista suuremmalta). Ihmettelin ensin, että missä kummassa se helisee, pihlajasta se kuului aina kun ohi kävelin - siinähän se oli, pieni lasinen tuulikello, joka iloisesti helisi.

1 kommentti:

  1. Voi kuinka ihania kuvia noissa kollaaseissa. Tosi mukavaa oli olla Pintamolla juhlia laittamassa ja juhlimassa papan synttäreitä. Otetaan joskus uusiksi tämä sisarusten välinen tapaaminen...tarja

    VastaaPoista

Pienikin kommentti piristää :)